sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009

Joulupuu on rakennettu


"Joulupuu on rakennettu,
Joulu on jo ovella.
Namusia ripustettu,
ompi kuusen oksilla.

Kuusen pienet kynttiläiset,
valaisevat kauniisti.
Ympärillä lapsukaiset,
laulelevat sulosti."

lauantaina, joulukuuta 12, 2009

Piparitalo vm 2009

Tänä vuonna väkersin Muumitalon.
Ostin kaupasta valmiit muotit ja hieman jännäillen rupesin hommaan.

Ihan hyvinhän tuo sujui. Muutama ärräpää lenteli kun koitin kasata tönöä ja olin jo ihan varma että seinät katkeaa keskeltä, mutta tönö on pystyssä ja katonkin sain päälle vaikka sen meinasinkin heittää biojäteastiaan sen takia kun oli niin hankala tehdä :D :D

Eihän se kaunis ole, mutta kyllä tuo lapsille kelpasi. Niiskuneitikin totesi: UPEA!!! Jos tuo nyt tuossa kasassa kestäis kaatumatta Jouluaaton yli niin sitten saavat tuhota tuon :)


torstaina, joulukuuta 10, 2009

lauantaina, joulukuuta 05, 2009

Return to Eden - Paluu Eedeniin


Siinä sarja jota rakastin 80-luvulla. Jäänyt hyvin mieleeni.
Olen vuosia vuosia odottanut että tämä sarja uusittaisiin televisiossa, uusittiinkin 90-luvulla, mutta Neloskanavalla joka ei vielä silloin näkynyt meidän paikkakunnalla :(
Niin oli harmillista silloin.



Mutta nyt sen saa dvd:nä. Ja nyt se on minulla. Tuossa vieressäni. Vielä muoveissaan.



Aprikoin että avaanko sen nyt ja istunko katsomaan.
Siinä ei todellakaan taida olla ihan koko sarja, mutta ne alkupuolen jaksot ainakin, kesto 4,5h. Siinähän tämä lauantaipäivä menisi hienosti :)




E L V I S



"kantaesitys

käsikirjoitus ja ohjaus Saku Heinonen

Elvis Presley oli jo oman aikansa ikoni, ensimmäinen valkoihoinen, joka teki mustaa musiikkia. Hänen kumouksellinen esiintymistapansa ja säädyttömäksi leimattu lantionpyörityksensä saivat nuoret hulluiksi innostuksesta, kun taas vanhemmat vastustivat häntä kiihkeästi. Näytelmän nimibiisi That’s all right, mama edustaa juuri tätä radikaaleinta lantionkeinutusmusiikkia, ja se oli valkoiselle nuorisolle ensimmäisiä merkkejä alkavasta nuorisokapinasta.

Suuren taiteilijan sisällä palava liekki sai hänet antautumaan täydellisesti omalle asialleen, mutta liekki palaa myös loppuun, ja lopulta polttaa pois kantajansakin. Näin kävi myös Elvikselle, joka kului loppuun ennen aikojaan.

Näytelmä avaa Elviksen elämää kronologisesti etenevien laulujen ja osittain myös unimaailman kautta. Elvis eli poikkeuksellisen elämän, johon kuuluvat niin vahva julkisuus ja sen mukanaan tuoma glamour, ja toisaalta taas vahva sisäinen kaipuu hengelliseen puhtauteen. Näytelmän keskeiseksi teemaksi kohoaa Elviksen äitisuhde, joka oli erikoislaatuinen. Työtä vieroksuvan isän jäädessä pojalle kaukaiseksi luo äiti kiinteän suhteen poikaansa. Toimeentulo-ongelmien keskellä Elvis nousee perheen ja äitinsä taloudelliseksi tueksi. Tämä seikka vaikuttaa Elviksen naissuhteisiin myöhemmin ja äidin kuolema vain 46-vuotiaana musertaa Elviksen täysin.

Näytelmä keskittyy nuoreen, elämänsä kunnossa olevaan Elvikseen ja hänen sisäisen maailmansa tulkintaan musiikin kautta. Elviksen roolissa nähdään Aki Honkatukia."

”Kato, sun on tajuttava pari juttua. Tässä maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka kertovat muille, mitä tehdä ja sitten niitä, joille kerrotaan. Sä olet Elvis niitä ensimmäisiä ja se on tavallaan sun vauriosi”


Lähde: Imatran teatteri
***
Tämä näytös käytiin katsomassa eilen työporukan pikkujoulujen kanssa. Oikein hyvä oli, tykkäsin paljon, laulut olivat loistavia ja esiintyjät myös!

torstaina, joulukuuta 03, 2009

Me and I

Tein tuossa marraskuun lopulla ison MeAndI-tilauksen.

Huimasi ihan se raha minkä niihin VAATTEISIIN laitoin, mutta sitten taas toisaalta, jos ne ovat niin hyviä kuin annetaan ymmärtää, niin rahojen ei pitäisi mennä ihan hukkaan.

Nämä kaikki menee pukinkonttiin.


Yöpuku PikkuMyylle


Pusero Niiskuneidille


Ja tietenkin puseroon sopivat housut!



Molemmille tytöille tämmöiset (HUPS! Kun iso kuva..)


Niiskuneidille tunika


Pitihän sitä sitten jotain itellenikin ottaa ;)

Kuvat: Me And I







tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Ruokahaaste

Sain tämmöisen haasteen melkoelliltä.

Ideana kertoa seitsemän tavallista koti/arkiruokaa, jota me syömme kotonamme. Katsotaan tuleeko miten haastava tehtävä ;)Nämä ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä :)

1) Broilerinkoivet, riisiä
2) Broilerinfileitä/suikaleita kermakastikkeessa, riisiä/perunaa/makaronia
3) Lihamakaronilaatikko
4) Lasagne
5) Makkarakeitto/jauhelihakeitto
6) Riisipuuro
7) Uunilenkki, perunaa/makaronia

Aika helpostihan nuo tuosta muodostuivat. Yleensä tarjolla on sitten myös kasviksia, leipää ja salaatteja. Niitä en nyt tuohon ruvennut listaamaan.

Haastetta en jatka eteenpäin, ottakoon ken tahtoo :)

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Joulukiireitä?

Kuukauden päästä on joulu jo ohi. Tai ainakin aatto. Surullista jotenkin. Tahtoisin sen fiiliksen kestävän monta päivää!!!

Omista työvuoroista ei vielä tietoa joulun ajalta. Toiveita olen listanlaatijalle laittanut, katsoo nyt mitä hän on asiasta mieltä. Kun ei pahin painajaiseni toteutuisi... se olisi olla iltavuorossa jouluaattona :'(

Joululahjoja on jo muutama hommattu. Lähinnä kummilapsille. Ja muille läheisille. Omille lapsille ei vielä olla keksitty mitään sopivaa ja kivaa. Niiskuneidille on jo miulla suunnitelma, se vaan pitäisi lähikaupungin Citymarketista käydä ostamassa. Juuri hälle sopiva!!!

Joulusiivousta pitäisi käydä tekemään. Tekisikö sen tänä vuonna huone kerrallaan. Aloittaisi lasten huoneista... Eihän ne tietty enää kuukauden päästä ole siistit, mutta oispahan ainakin yritetty.. ja jos ne sattuis jollain ihmeellä pysymään sen verran siistinä, että pieni ylläpitosiivous riittäisi niihin. Että ei tarvitsisi toista suursiivousta niihin huoneisiin tehdä...

Lunta ei ole. Ei yhtään :( Sekin on surullista. Jouluksi soisin sen verran ainakin lunta, että maa olisi valkoinen.

Terveinä ollaan oltu. Pientä nuhaa on itse kullakin ollut, mutta ei sen suurempaa. Ja tämän syksyn uudesta taudista: sikainfluenssa.. siitä ei ole ollut tässä perheessä tietoa. Ja PikkuMyy on toistaiseksi vielä välttänyt vesirokonkin, mikä kuulema tällä kylällä riehuu. No sehän ei ole kuin ajan kysymys että milloin se tulee. Oikeastaan se voisi tullakin ihan kohta, niin olisi sitten sekin pidettynä. Isothan sen jo sairastivat alkuvuodesta 2005.

Perjantaina miehen kanssa viettämään yhteistä iltamaa, Popedan keikalle päästään <3 Sitten jos taas jaksais näitä arjen tylsiä hetkiäkin paremmin!

lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Ekat piparit


Leivoin PikkuMyyn kanssa tänään tämän talven ensimmäiset piparit.
Tyttö ei kyllä oikein tykännyt paistetuista pipareista,
taikinaa olisi kyllä syönyt vaikka kuinka paljon :)

Kuulumisia

Hiukan jos päivittelis kuulumisia.

PikkuMyy piti nuhakuumeen ja röhän + korvatulehdus puhkesi tämän viikon maanantaina. Antibiootin sai maanantaina ja sitä olisi pitänyt riittää perjantain iltaan saakka, mutta periaatteessa torstai-iltana vedettiin viimeiset tökötit ruiskuun. Sen jälkeen ei tullut kuin ilmaa. Pitää vaan toivoa, että antibioottia tyttöön tuli riittävästi ja Mr.Pöpö on ajettu pois. Lähiviikkoinahan se selviää. Tämän kuukauden lopulla on sitten se normaali kontrollikäynti korvan suhteen.

Itelleni nousi sikainfluenssa- ja kausi-influenssapiikeistä kuume, ollen maksimissaan 38,2c. Kuumeilu kesti vain vuorokauden ja ei haitannut työntekoa. Nyt sen jälkeen on ollut ihan normaali olotila. Lapsia ei olla vielä rokotettu, kun ei ole ollut vielä heille sitä jaossa. Koululainen toi lupalapun koulusta ja saa piikin näillä näkymin 24.11. VASTA! No, pitää toivoa että Possunuha ei ole jo siiheksi tänne rantautunut, mitä hieman pelkään, koska sitä on jo löydetty naapurikunnasta. Ei auta ku odottaa, pelätä pahinta ja toivoa parasta.

Eilen satoi lunta. Niin valkeaa, niin ihanaa. Monet purnaavat lumesta. Miksi? En tiedä. Lumi on kaunista, puhdasta ja niin siistiä. Lapsetkin ovat heti enemmän mielissään tuolla ulkona. Itsekin olen. Joten lunta vaan paljon!! :)

Miehen syntymäpäivä oli eilen. Ostin hänelle uuden partakoneen, Philips-merkkisen tietenkin. Kelpaa nyt taas ajella :) Muuten eilinen meni ihan töissä, molemmat oltiin iltavuorossa, minäkin pitkässä vuorossa. Samoiten käy Isänpäivänä, minä oon aamuvuorossa ja isäntä menee itse iltavuoroon.

Autonvaihtokuumetta on ilmassa. Saas nähdä tuleeko asiasta mitään vai jääkö taas haaveiluasteelle. Ahkerasti mies on kyllä tarjouksia tehnyt ja muutaman vastatarjouksen saanut, mutta katsoo nyt... miten tässä käy.


lauantaina, lokakuuta 31, 2009

Kummisedän muistolle

Kummisedän muistolle.

<3

Kun olin pieni, olit minulle tärkeä.
Tykkäsin sinusta paljon ja meillä oli paljon hyviä hetkiä yhdessä.
Sitten tiemme erosivat.
Emme enää kuulleet toisistamme, kuin ehkä kolmannen välikäden kautta.
Tätä monesti harmittelin, mutta en osannut asialle mitään tehdä.
Ujo tyttö kun olen.

Eilen kuulin uutisen, että olet nukkunut pois.
Syöpä.

Vaikka emme ole yli 20v nähneet toisiamme,
niin silti uutinen poismenostasi hätkäytti.

Lepää rauhassa.

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Piikillä

Minä sain eilen kaksi piikkiä.

Vasempaan käteen tuikattiin normaali kausi-influenssapiikki ja oikeaan käteen tuli piikki sikainfluenssaa vastaan.

Olen tyytyväinen. Nyt voin olla huoletta ja tiedän että en pöpöä kantele tietämättäni mihinkään, varsinkaan työmaalleni jossa on vanhoja ja heikkokuntoisia vanhuksia.

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Nyt siitä on jo 3 vuotta <3

Nella alias PikkuMyy
on tänään 3v.

ONNEA ONNEA
MEIDÄN OMALLE KULLALLE!!

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Ensilumi vuonna 2009


Se tuli eilen.
Ensilumi.

Tämä kuva ei ole eiliseltä, mutta otettu tänä aamuna klo 5.15.
On se kaunista. Eilen alkoi jo mielessä soimaan joululaulut.

lauantaina, lokakuuta 10, 2009

LemppariTV


Näin melkoellin blogissa tälläisen ja tykkäsin, joten tässä miun ohjelmistoa,
jota seuraan tv:stä.

Päivien viemää
Sarja, johon koukutin itseni v. 2006 kun odotin kuopustamme.
Sarja tuli koko kesän ja juuri siihen aikaan kun tykkäsin juoda
päiväkahvia sohvalla löhöten. Äkkiä koukutuin ja nyt edelleen on nähtävä kaikki
jaksot. Sarjan tapahtumat hyvinkin epärealistisia, mutta ehkäpä juuri se kiehtoo.
Hyvät hahmot ja kivat juonenkäänteet.

Kotikatu
Tätä sarjaa olen seurannut liki alusta asti.
Joskus on kausia että juonenkäänteet ei jaksaisi kiinnostaa,
mutta siltikin... löydän itseni aina torstaisin sohvalta Kotikadun aikaan.
Tai jos olen töissä, niin videoin.

24
Ihan jokaista kautta en ole seurannut, tätä nyt telkkarissa pyörivää
kautta taas seuraan. Tykkään paljon. Tämä on niitä harvoja sarjoja
joita katselen miehen kanssa, molemmat siis tykätään.

Täydelliset naiset
Mahtava sarja. Hauskat juonet ja sattumukset.
Olen seurannut alusta asti.

Näiden lisäksi seuraan myös sarjoja Greyn anatomia ja House,
jotka ovat nyt tauolla. Grey palaa 4.11. ohjelmistoon, House ensi vuoden puolella.

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Syksyisiä kuulumisia

Mitäs meille. Ei mitään uutta.

Ei ole ollut oikein mitään mainitsemisen arvoista. Samaa arjen pyörittelyä, samaa uhmaa ja taistelua, välissä hyviäkin hetkiä. Liikuntaa, elämäntapamuutosta ja työssäkäymistä. Siinähän sitä.

Se on sitten lokakuu.

Tässä kuussa juhlitaan kuopuksemme 3v-synttäreitä. Siitäkö muka jo kolme vuotta? Huijaako joku minua?? Vastahan tuo tytöntyllerö oli sellainen 51cm pituinen pätkä! Ja nyt se on jo muka noinkin iso!?!?

Vielä ei tiedetä milloin juhlitaan, mutta juhlat taatusti pidetään. Pitäähän se näin ihanalla prinsessalla juhlat olla!! Itseäni harmittaa että tulee tehtyä sitten kiireessä leipomiset ja siivoamiset, kun yleensä tykkään varata niihin aikaa, mutta ei oteta siitä paineita. Eiköhän niistä ihan hyvät juhlat tule!!!

Mietinnän alla on synttärilahja. Mitä tyttö tarviais, mitä haluais, mitä me haluamme antaa.... kun tuntuu että ihan turhaa rojua ei enää yhtään tänne ja sitten taas toisaalta tytön kannalta ajateltuna, just se roju varmaan ois mikä häntä miellyttäis. Mutta millainen roju...? Sellainen josta ei lähde miljoonia pikkuosia. Se on ehdoton juttu.

Olen pohtinut Muumiläppäriä. Sellaista ihmettä meillä ei vielä ole ollutkaan. Se olisi sopivan iso, ei häviäisi eikä varsinkaan olisi aina jalkapohjan alla. Eikä imuriinkaan katoaisi. Juups. Mietitään mietitään, onhan tässä vielä aikaa pari viikkoa.

Tänään oli ekaa kertaa pakkasta vielä kun nousin ylös. Tiettävästi toissa yönä meni ekan kerran nollan alapuolelle tässä meidän kohdalla, mutta nyt ekaa kertaa pakkasta oli vielä kun noustiin ylös. Itse asiassa vieläkin on -1,0c. Kello on 8.30.

Aika siis kaivella paksumpia vaatteita esille, rukkasta, lapasta, villasukkaa.... villapukua ehkä jo ohkasemman haalarin alle jne...

Ihanaa talvi tulee!!!


keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Matkalla kohti Helsinki International Horse Showta?

Niiskuneiti ja Shetlanninponi Jakki II
Ensimmäiset esteharjoitukset.
Innolla jo odotan ekoja hyppyjä, mutta niihin menee vielä aikaa.

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Kuvapläjäys Bombalta

Maisemakuvaa Pieliselle päin

Kylpylähotelli laiturilta päin kuvattuna

Vanha kaivo

Posted by Picasa

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Minä & Hän

Tänään me lähdetään.

Nauttimaan.

Ihan kahdestaan.

Lapset anopille jätetään.

Eli joo.. tänään vihdoin ja viimein starttaan miehen kanssa meidän tämän vuotiselle hääpäivälomalle.

Matkakohteena Holiday Club Bomba.
Ei olla ennen käyty, joten uusi kokemus meille. Odotan innolla!!! Vaikka samahan tuo missä sitä on, kunhan on kahdestaan <3

Sunnuntaina toivottavasti palaillaan kotiin levänneenä, rentoutuneena ja umpirakastuneina <3>


sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

Pihlaja ei kahta kanna...



Näinhän sitä sanotaan.
Jäämme odottamaan talven tuloa,
tuleeko vähän vaiko paljon.
Lunta siis.
Posted by Picasa

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Pienet koululaiset

MLL:n leikkikoulu alkoi eilen.

Niiskuneidille jo kolmas vuosi, PikkyMyylle eka vuosi :)

Hieman jännitin, että mitenkä PikkuMyyllä homma lähtee sujumaan, mutta oikein hyvin on mennyt!!!

Onhan pikkutyttö toki hoidossa ollut ja saanut sieltä jo kokemusta miten ollaan ryhmässä ja tämähän on kestoltaan vain murto-osa hoitopäivän pituudesta.

Tämä ihana 2-3 tunnin (riippuen päivästä) vapaus on ihan tervetullutta! Ideana olisi käyttää se aika hyödyksi niin hyvin kuin mahdollista.

Tänään kävin lenkillä, 50min hikilenkillä. Mies ja koira olivat seurana. Ihanaa.

Niin... ja jotta ei ihan oltais sairastupaa hylätty, niin nyt meillä on esikoinen kuumeessa. Hauska tauti, ellei ole jo ihan uutta virusta... PikkuMyy aloitti kaksi viikkoa sitten maanantaina, kuumeili neljä päivää, Niiskuneiti aloitti viime viikon tiistaina ja kuumeili neljä päivää.. tänään on keskiviikko.. saas nähdä kuumeileeko poikakin neljä päivää. Ja jos samaa linjaa mennään, niin jompikumpi meistä vanhemmista on kuumeessa ensi viikon torstaista lähtien...

Toivottavasti ei, sillä sillon ollaan lähdössä sinne lomareissulle kahdestaan.

torstaina, elokuuta 27, 2009

Niin tietenkin...

Sairastuvalta huomenta. Edelleen. Vai pitäiskö sanoa taas.

Eli PikkuMyyn kuumeilu kesti ma-to ja perjantaina oli sitten kuumeeton ja siitä lähtien ollut terve.

Tiistaina illansuussa alkoi Niiskuneiti oireilemaan sen oloisesti että arvelin tytön tulevan kipeäksi tai olevan vain älyttömän väsynyt. Ratsastustunnin jälkeen sai sellaiset raivokohtaukset kotona syömisestä että ihan huh huh.

No, tiistaina illasta kuume jo 37,6c. Eilen aamulla 37,8c ja siitä reilun tunnin päästä 38,7c. Ja eikun buranaa, lähinnä sen takia kun neiti valitteli pääkipua, kurkkukipua ja "luiden pakotusta".

Minä itse lähdin illaksi töihin ja tyttö jäi isän hellään hoivaan. Kyselin puhelimella aina välillä vointia. Kiitos buranan, neiti oli siivonnut huoneensa. Vaikka kuinka oli isänsä koittanut käskea rauhottumaan, niin eih! Tytön oli vain pitänyt siivota, kun ei nyt enää ole kipeä olo. No, illastahan se sitten jo kostautui, kuumetta parhaimmillaan 39,2c. Yöksi annettiin taas buranaa.

Tuossa nukkui hehkuvana yön vieressämme. Nyt 05 aikaan (kun heräsin) ei tyttö ehkä ihan kamalan kuuma ollut, mutta jos menee samaa rataa siskonsa kanssa, niin tänäänkin kuume on 38-39c.

Poika kait tulee sit seuraavana?
Ja minä itse toki sitten kun on se lomani? Näinhän se menee...

keskiviikkona, elokuuta 19, 2009

Oikomiskone on muisto vain!

Tänään sitten tapahtui se, mitä Niiskuneiti on jo kauan odottanut. Eli hampaat ovat oionneet niin nätisti, että nyt saa hammaskojeen jättää pois ja asiaan palataan sitten hampaiden vaihduttua. Vielä ei hampaat heilu. Mutta kyllähän ne kohta rupeavat vaihtumaan.

Possunuhaa?

Nyt kun Niiskuneidin silmä ja sormi ollaan saatu kuntoon, niin eikös sitten PikkuMyy alkanut sairastamaan.

Toissapäivänä nousi hetkessä 38,2c kuume. Tyttö nukkui 2,5h taju kankaalla sohvalla. Eilen oli aamusta kuumeeton, mutta puolenpäivän aikaan oli ollut jo 39c. Nukkui pari tuntia, jonka jälkeen heräsi ja valitti päätä kipeäksi. Annettiin lääkettä ja ilta meni hyvin. Kuume laski sen verran että tyttö jaksoi riehua ja liehua sekä syödä.

Tänä aamuna tyttö heräsi 8.30 jälkeen ja kuumetta jo heti aamusta 38,6. Höh.

Mitään muuta ihmettä ei ole. Mietin että onko tämä nyt sitä sikainfluenssaa vaiko onko jotain vallan muuta. Ei nuhaa, ei yskää... eikä kait jäsenetkään ole kovin kipeät, kun jaksaa kuumeesta huolimatta touhuta hyvin.
Vauvarokkoa mietin, mutta harvemmin se kait yli 2-vuotiaalle, vajaa 3-vuotiaalle tulee? Eikös sen nimi jo sano että se tulee vauvaikäiselle. PikkuMyyhän on jo pian leikki-ikäinen :D

lauantaina, elokuuta 15, 2009

Tapaturma vol II


Eilen Niiskuneitiä puri joku silmästä päiväunien aikana hoidossa.

Turposi aika pian, ohjeeksi apteekissa saatiin antaa Histeciä tms puoli tablettia kahdesti päivässä.

Tänä aamuna silmä näytti tältä:


AUTZ! Mutta eiköhän tässä olla jo parempaan päin menossa *bd bd*

torstaina, elokuuta 13, 2009

Esikoinen 4. luokalle + tapaturma

Tänään taas alkoi uusi lukuvuosi.

Poika lähti neljännelle. Jo!

Hienosti oli lähtenyt eka päivä ja tais ennakkoluuloista huolimatta olla ihan mukava taas palata kouluun, jossa näkee päivittäin koulukavereita.

Lukujärjestyskin on ihan kiva. Joka päivä koulu alkaa 8.25 ja loppuu kahtena päivänä puoli yksi, kahtena päivänä puoli kolme ja yhtenä päivänä puoli kaksitoista.

Tänään tuli matkahuollon mukana pojalle ihana ylläri. Tai oltiin tästä jo puhuttukin hänelle, mutta tänään se jättipaketti tuli.

Poikahan pelaa jääkiekkoa talvisin. Ja on aina haaveillut maalivahdin pelipaikasta. Ja sitä jo viime talvena testailikin ja parisen vuotta kinunnut omia maalivahdin kamppeita. Mutta kun ne maksaa niin paljon!! Nyt sitten neljällä sadalla eurolla saatiin iso ja täydellinen paketti, käytettynä toki, mutta aivan hyväkuntoista tavaraa!!

Nauratti kovasti, kun poika niitä veteli päälleen. En ymmärrä miten kukaan maalivahti voi edes liikkua niissä varusteissa?? Mutta ehkä miun maallikon ei tartte kaikkea aina tajutakkaan ;) En vaan sitäkään ymmärrä, että miten opin koskaan avustamaan niiden päälle pukemisessa, jos harjoitukset/pelit sattuu olemaan siten, että mies on töissä :o

Niiskuneidille kävi tänään tapaturma :(
Pääsi setänsä moottoripyörän kyytiin, kun isänsä ajoi sillä. Ja loppui ajelu sitten siihen, kun tallissa tuikkasi sormensa kokeilumielessä pyörän tulikuumaan pakoputkeen. Voi voi. Nyt on toisesssa peukalossa iso valkoinen rakkula. Ihan jo pelottaa että mitenkä kipeä se on aamulla. Voiko sillä mitään tehdä.. jne... äsken kipulääkettä annettiin, jospa se antaisi tytön nukkua hyvin!

Tätä odotellessa :)

Meidän 4v-hääpäivämme lähenee.

11.9.-13.9. aiomme olla kahden, jossakin. Itse asiassa tiedämmekin jo missä, varasimme eilen huoneen. Ihana päästä lillumaan taas kylpylään!! Rentoutumaan. Syömään hyvin. Olemaan kahden. Olla vapaasti ilman lapsia.

Tuskin maltan odottaa!!!

tiistaina, elokuuta 11, 2009

Jatkoa edelliseen


Tässä vielä muutama kuva lisää.
Hauska päivä oli.
Täältä ajeltiin ystäväni mökille uimaan ja grillaamaan makkaraa.



Posted by Picasa

Elämysmatkalla

Kävin tyttöjen ja hyvän ystäväni ja hänen lastensa kanssa pienellä extempore-elämysmatkalla.
Ajeltiin Kiteelle ja sielä Pajarinhoville ja käytiin katsomassa eläintarhan eläimiä.
Tässä muutama otos sieltä.



Posted by Picasa

sunnuntaina, elokuuta 09, 2009

Aika kuluu

Eikä tuu nyt tätäkään päivitettyä :o

Elämämme on mennyt ihan ennallaan. Töitä töitä ja ratsastusta!!! Olen ihan heppahöperöitynyt tänä kesänä, tälläkin viikolla kolme kertaa ratsastamaan ja Niiskuneitikin kaksi kertaa!!

Hienosti Niiskuneidilläkin tunnilla menee, olen saanut kaksi viimeistä tuntia luuhata kentän ulkopuolella eli tyttö menee yksin ponin kanssa. Hienoa. Keventää hienosti ravatessa!!

Viime viikolla oltiin yksi tunti samaan aikaan! Se vasta oli upea tunne. Äiti ja tytär samalla tunnilla. Hienosti meni sekin!! Kunhan tytön taidot kehittyvät, niin ehkäpä kohta saamme useammankin kerran olla samalla tunnilla. Jännä seurata milloin menee taidoissa miun ohi, ja se tapahtunee pian, sillä enhän tokikaan ole kovin kummoinen ratsastaja.

Eilen keräilin viinimarjoja. Aloitellaan mehustusurakka. Itse juon vähän niitä mehuja, mutta jospa nyt alkais ottamaan iltaisin lämmintä mehua iltapalalla. En vaan ole mehuihmisiä. Juon mieluummin vettä.

Pojalla kesäloma lyhenee. Koulu alkaa torstaina jo! Eli viimeisiä kesäpäiviä hää jo viettelee. On tuon hauen jälkeen saanut 2kg painavan kuhan. Siitä voin laitella kuvaa, kunhan saan oman koneeni huollosta. Jos sen kuntoon saa, muuten menee uuden läppärin ostoon.. tai uuden pöytäkoneen... tääkin romu jo niin hidas, että hermot menee koko ajan. Avautuukin sellaset 15 minuuttia, omakun on muutamassa minuutissa käyttövalmis ;) Pikkanen ero siis :D

Mutta nyt ottamaan suuhun jotain. Tunnin päästä olen jo tallilla!

lauantaina, elokuuta 01, 2009

Totuuksia

Tämä haaste vaatii juttelua Oraakkelin kanssa.

Kysy oraakkelilta seuraavat kysymykset. Lisää viivan kohdalle oma nimesi tai lempinimesi. Haasta kolme muuta tekemään sama kysely.

1. Kuka on -----?
2. Missä ----- asuu?
3. Kuinka vanha ----- on?
4. Kuinka pitkä ----- on?
5. Mitä --- harrastaa?
6. Mikä on ---- salaisuus?
7. Mikä ---- haluaisi olla isona?
8. Millainen ---- on?
9. Mitä ---- tekee nyt?
10. Miltä ---- näyttää?
11. Mikä ---- oikea nimi on?
12. Mitä ---- voi tehdä?
13. Onko ---- hyvä ystävä?
14. Osaako ---- tanssia?
15. Pidätkö -----?

ja oraakkeli vastasi minulle näin:

1) Isonenäinen opettaja
2) Hautausmaalla
3) Sinua vanhempi, onneksi.
4) Tytöt puhuivat siitä just pukukopissa, arvelivat 13 sentin mittaiseksi.
5) Leffoja.
6) Tärkeämpää kuin vastaus on sen etsiminen. Vastauksen kertomalla riistän sinulta polun vastauksen luokse. Ymmärräthän että teen näin sinun parhaaksesi.
7) Kotitalousneuvoja, mutta kyllä tämänkin asian voi nähdä positiivisesti.
8) Aika harmiton, joskus yllättää positiivisesti.
9) Avautuu.
10) Pitkä kaunis brunette, jolla on noidan nauru.
11) Ilma.
12) Lukea Niksi-Pirkkaa.
13) On on, aina on ollut.
14) Valitettavasti ei, mutta minäpä osaan!
15) No en kyllä ole kiinnostunut siitä, luuletko sä mua ihan sairaaksi?

Tämä napsattu Haaveista Totta-blogista.

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Kalamiehet


Poika lähti toissapäivänä ukon & mummon kanssa mökille.

Tänä kesänä yksi ykköspuuha on ollut kalastaminen. Ja hyvinhän Ahti on antanut antiaan. Monta haukea on saanut ja kuhiakin noussut. Ylpeä saan olla kalamiehestäni <3

Eilen sitten poika ja ukkonsa saivat pedon.

95cm pitkä ja painoa 6,5kg. Virvelillä.


Poika kelasi ja ukko nosti haavilla. Ukko tuumasi jälkeenpäin että pelkäsi jo haavin pettävän :D

Mieletön. Nauratti ihan kun tajusin, että PikkuMyy on lyhyempi :)

torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Quiche Lorraine


QUICHE LORRAINE
Pohja:
250g margariinia/voita
5 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 dl juustoraastetta
1 dl vettä

Täyte:
250g savukinkkua
8 dl (400g) emmental-juustoraastetta
4 munaa
4 dl ruokakermaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl mustapippurirouhetta
ripaus suolaa

1) Sekoita pehmeän rasvan joukkoon vehnäjauhot, suola ja juustoraaste.
2) Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
3) Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi levyksi.
4) Vedä levy papereineen pellille ja kaada täyte päälle.
5) Paistaa piirakkaa 200 asteessa uunin alaritilätasolla 25-30 minuuttia.



Posted by Picasa

Jogurttinen marjapiirakka


Tätä ihanaa herkkua tarjottiin pojan 10v-päivillä!
Tosi hyvää!!

JOGURTTINEN MARJAPIIRAKKA

Pohja:
1 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
1 muna
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl vaniljajogurttia

Päälle:
2 dl pakastettuja mustikoita
1 dl pakastettuja vadelmia

Pinnalle:
0,75dl sokeria
1 muna
2 dl vaniljajogurttia
1 tl vaniljasokeria

1) Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
2) Lisää joukkoon muna, haalea rasvasula ja vaniljajogurtti. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat.
3) Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
4) Ripottele taikinan pinnalle jäiset marjat suoraan pakasteesta.
5) Sekoita sokeri, muna, vaniljajogurtti ja vaniljasokeri keskenään ja kaada ohuena nauhana marjojen pälle.
6) Paista piirakkaa 200 asteen lämmössä uunin alimmalla ritilätasolla 30-35 minuuttia.

Posted by Picasa

tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Esikoinen 10v

Eilen 13.7.2009 klo 16.35 tuli 10 vuotta täyteen siitä, kun poikamme syntyi.

Vuonna 1999 tuo päivä oli kuuma. Synnytystä 26h takana. Väsynyt äiti ja väsynyt isä. Vihreä lapsivesi, jota poika oli niellyt ja niin pieni (52cm & 4220g) poika vietiin pois, happikaappiin ja antibioottitippaan. Siitä alkoi taipaleemme vanhempina.

Nyt poika on jo niin iso. Lähempänä täysi-ikäisyyttä kuin syntymäänsä. Uskomatonta.

Kuvassa poika 6vko.


perjantaina, heinäkuuta 03, 2009

Kuvapläjäys Lahdesta

Posted by Picasa

Käväistiin Lahdessa

Olen PikkuMyyn odotusajoilta asti kirjoitellut eräällä nettipalstalla. Mukava foorumi ja sielä meillä aivan ihana pieni porukka, jotka vieläkin kirjoitellaan pienten lokataaperoidemme kuulumisia.

Ekan kerran tapasin tämän porukan noin kaksi vuotta sitten samassa paikassa, kun pienet olivat vajaan vuoden, toisen kerran tapasin pientemme 1v-yhteissynttäreillä.

Nyt siis pienet ovat 2v8kk ja taas teimme kesätreffit. Paikkana oli Lahdessa oleva Launeen perhepuisto. Aivan ihana paikka! Suosittelen kyllä kovasti!!

Hellepäivä oli. Itselläni paloi rintakehä, on aika surkuhupaisan näköinen...

Lapset olivat altailla uikkareiden kanssa, välillä käytiin grillaamassa ja sitten taas vietiin lapset altaille. Niiskuneiti oli mukana ja hän sai mennä kiipeilytelineille ym. yksinään, hienosti siellä pärjäsi.

Hieno kaunis päivä ja kaikki nauttivat.

Junamatkatkin menivät hienosti.

Piristäviä nämä tämmöiset reissut. Vaikka kotiintullessa tuntuikin että NYT ei jaksa mitään! Mutta silti... väsynyt mutta onnellinen olo :)

lauantaina, kesäkuuta 27, 2009