tiistaina, joulukuuta 27, 2011

Jouluna 2011








Joulu tuli ja meni.
Osaksi perinteisellä kaavalla, hieman muunneltuja aikatauluja, mutta hyvä joulu tuli kuitenkin.
Minulla meni töiden parissa pyhät, aattona aamuvuorossa ja sitten Joulupäivä ja Tapaninpäivä iltavuorossa.
Tänä vuonna tällein, ensi vuonna erilailla.

Lahjoja lapset saivat ihan kivasti, ei krääsää. Eikä niin paljonkaan. Sopivasti.

Nyt on jo nokka käännettynä kohti vuotta 2012, sitä odotellaan. 
Mitä lie tuo se tullessaan??