lauantaina, kesäkuuta 27, 2009

perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

BailaBaila!!

Tänään on kauan odotettu ilta.

IBBF 2009 avautuu ja tiemme vie telttaan tänä iltana. Siellä esiintyjinä Veeti Kallio, Waldo's people, Osmo's Cosmos erikoisvieraanaan Ari Koivunen.

Arin keikkaa odotan mielenkiinnolla, koska en ole hänestä vielä ihan varma, että tykkäänkö musiikista vaiko enkö. Ehkäpä huomenna tähän aikaan olen jo viisaampi tässäkin asiassa.

Mutta tänään siis hauskanpitoa hyvässä seurassa =)

JESH!!!

tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Toistaiseksi voimassa oleva

Eilen se varmistui aivan varmaksi.

Eli tässä keväällä täällä oli auki yksi toimi. Ja minä hain. Ja sain paikan. Olin tosin ainut hakija kyseiseen toimeen, mutta ei anneta sen nyt hämätä :D

Piti toimittaa hyväksytty lääkärintodistus sekä rikosrekisteriote työnantajalle. Puhtaat paperit sain ja mitään estettä ei siis ollut.

Eilen sain käteeni vahvistuksen päätöksestä ja uuden työsopimuksen, jossa lukee "toistaiseksi voimassa oleva" :D Alkaa ensi kuun alusta.

On outoa vieläkin ajatella, että kohta en enää ole ns. pätkätyöläinen. Outoa ajatella että kun on lomaa, niin se on ansaittua lomaa ja silloin ei tartte koko ajan pelätä että joku kutsuu töihin! Ja ennenkaikkea outoa ajatella, että ensi kesänä saan viettää L O M A A !!!

Ette usko, että tämän tiedon jälkeen on mökkikuumeeni noussut tuhansiin asteisiin!!!!

sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009

Juhannus 2009

Olikin oikein rauhaisa kotijussi, mutta oikein mukava näinkin.

Toiveissa toki, että tulevaisuudessa saisimme jussit viettää omalla mökillä. Omalla porukalla ihan vain tehden sitä mitä haluttaa.

Niin tänäkin vuonna, mutta ihan vain kotosalla.

Poika päätti perjantaina että lähtee mummon & ukon kanssa mökille ja onkin siellä ollut koko jussin, tulenee tänään kotiin.

Mitäs me ollaan tehty, saunottu ja syöty ja katsottu televisiota. Oltu sylikkäin ja naurettu ja oltu onnellisia. Kaikkea kivaa.

Vastan kanssa saunottu ja huilattu takapihalla, tytöillä mehua ja meillä oluet virvokkeena. Voi elämää. Katsottu vesisadetta ja todettu että ei hullumpaa olla kotona.

Tänään laiteltiin keittiöön tavaroita paikalleen, alkaa hyllyt täyttymään :) Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä ostamassa välilaatat. Vielä ei väri ihan ole selvillä, mutta eiköhän se siellä kaupassa sitten kolahda se oikea värisävy!!

Pojan 10v-synttäreitä pitäisi käydä jo suunnittelemaan. Millainen kakku ja mitä lahjaksi.. tai lahja on jo selvillä, mutta että mistä se ostetaan ja milloin... katsellaan. Kaikenlaista kivaa, kutsujakin pitäisi käydä väkertämään!!

Mutta tässäpä meidän juhannuskuulumiset. On ollut sateinen ja viileä juhannus. Jospa nyt tästä alkaisi kunnon kesä. Tai ainakin ois sadettomampaa. Sekin passais. Samahan tuo miulle, töissä kuitenkin olen koko kesän ;)

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Hieman kuvia rempan etenemisestä...


Elikäs nyt ollaan siinä pisteessä, että puuttuu enää ihan pikkujuttuja.

Eli voitonpuolella ollaan jo!! Ja tosi nopeesti on tää homma edennyt, kun aattelee että kaapit tuli vasta torstai-iltana. On toki appi ja mies urakoineetkin ihan mukavasti, joten kyllähän tuota valmista pitää jo ollakin!

Tässä vielä vertailun kohteeksi kuvaa siitä mistä lähdettiin


Ja tänään keittiössä näytti sitten tältä


Nyt pitäisi kohta käydä mietiskelemään tosissaan, että minkälaista laattaa halutaan tuohon väliin vaiko jotain ihan vallan muuta.... hmmm...

Ihan putkeen ei hommat tokikaan ole mennyt... lavuaarin putkisto oli sellainen palapeli että huh huh ja kun lopulta suuren pohdinnan ja vääntelyjen ja asentelujen jälkeen putket saatiin oikein niin eikös sitten puutu parinkymmenen sentin pätkä putkea, joten putkistoa ei voitu vielä yhdistää viemäriputkeen.. öh.. no huomenna tämä ongelma korjaantuu, mies käy ostamassa lisää putkea!!

Toinen asia on jätevaunu ja siihen keittiöfirmalta tulleet jäteastiat. Ne ei sovi yksiin!! Ne säiliöt ovat aivan liian isot siihen jätevaunuun :o Öh...? No ei kait auta kun soitella sinne ja kysellä että saataisko pienemmät.....

perjantaina, kesäkuuta 12, 2009

Vihdoin ja viimein!!!

En olisi uskonut että ne tulevat, mutta tulivat.

Eivät eilen kuitenkaan tulleet siihen aikaan kun oltiin sovittu. Me täällä odoteltiin eilen soittoa ja tulihan se, mutta ilmotti että lähtee vasta sieltä 80km päästä tulemaan :o Ja käy jonkun mutkan kautta ja tulee sitten... No se mutkan kautta teki ajassa noin 5h lisää!!! Hidasta on...

No mutta.
Kaapit on nyt meillä. Ja toivon todella että kaikki on niinkuin pitää.

Toissailtana mies ja appiukko vaihtoivat lieden taakse uuden lastulevyn seinään ja mies eilen sitten maalaili seiniä valkoiseksi. Tänään hakee tuota lattialaminaattia lisää (toissapäivänä ei saanut kun kävi kysymässä) ja tuo kait uuden hanan keittiöön. Lähden varmaan mukaan, että ei ihan mitä vaan osta ;)

Ja illalla.. illalla sitten kait appiukko tulee miehelle avuksi ja alkaa ylähyllyjen paikalleen laitto :o

Jännää.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Torstaina tulevat

Äsken soittivat, että torstaina tuovat keittiökalusteet.

Ovat nyt 80km päässä lajittelussa. On hidasta.

Viime torstaina soittivat, että perjantaian mättävät kyytiin ja tavara lähtee tulemaan. Matkaa noin 500km. No onhan se paljon, mutta että päivää vaille viikko menis?? Ja tuo viimeinen vajaa 100km vie kaksi vuorokautta? No kunhan tulevat ja ehjänä.

Lasku tuli jo maanantaina, eräpäivä taitaa olla perjantaina. Reiluu?? Keretä edes katsomaan, että onhan kaikki niinkuin pitää jne...

Mies on tämän aamua naputellut noita kaakeleita irti seinästä. Enää viimeiset 10 taitaa olla seinässä, muuten alkaa olla selvää sen osalta.

Nyt sit pitäis käydä ostamassa vähän lisää laminaattia lattiaan (kaappien alle) ja lastulevyseiniä ja mitä muuta nyt tartteekaan.

Huomasin tuossa äsken, että vanha verhosysteemi lähti pois tuosta keittiönikkunalta... mietin että minkälaisen systeemin siihen nyt saisi, ostaisko jonkun verhotangon, oisko puinen sellainen keittiöön sopiva? No, tuota kerkeää miettiä myöhemminkin.

Ja uudet kattolamput tulee. Nythän noista kuvista kait näkee, että on ollut tuollaiset ihan tavikset loisteputkilamput. Olen käynyt miettimään että oisko sellaiset spottivalot kivat, jossa ois 3-4 spottilamppua sellaisessa kaarevassa varressa (ymmärtääkö kukaan)... No tuotakin kerkeää pohtia vielä :)


lauantaina, kesäkuuta 06, 2009

Keittiökuvia

Tässä pari kuvakollaasia.

Eka kuva on muistokuva vanhasta keittiöstä.
Keittiö taitaa olla vuodelta -86.

Karseeta. Niin karseeta.



Eilen mies riisui keittiötä kaapeista. Tällä hetkellä tilanne on tämä.

Alakuvassa näkyy myös vanhaa pöytätasoa ja vanhaa laatoitusta,
jota nyt urakalla yritetään saada pois seinästä. Tiukkaa tekee.



Uusien laattojen väri ja näkö on ihan utopiaa. Vihertävää, sinertävää vai jotain muuta?
Kuviolla vaiko ilman... Onhan tässä vielä aikaa pohtia :)
Posted by Picasa

Höh..

Niin.. ei näy uutta keittiöö, ei näy.

Ei vissiin Itellan auto tänne meille asti sitten eilen kerennyt :'(
No jospa sitten maanantaina *peukuttaa*

Aloitettiin tänään laattojen poisto seinästä. Kivaa hommaa, varsinkaan kun ne ei irtoa seinästä kovin helpolla!!!! Seinä hajoaa....

Appiukkokin kävi katsomassa projektia.. näki mitä ollaan tekemässä ja tuumasi vaan että ne ei sit irtoakaan, että on niin vahvasti liimattu (on ollut ite rakentamassa taloa, tietää mistä puhuu)... No, onhan ne jotenkin poistettava. Seinästä ei tartte murehtia, mies hommaa niiden paikalle uudet lastulevyt. Juups.

Noloa myöntää, että olin jotenkin ajatellut että tää on hetkessä tehty kun ei tartte ku kaapit vaihtaa, mutta en olt ajatellut sitä että nuo laatat ois noinkin hankalat... olin vissiin ajatellut että ne lähtee ihan nips-naps pois paikaltaan :D

No, mikäs kiire tässä on.

Varsinkaan kun ne kaapitkaan ei oo vielä tulleet. Hyvä tehdä alkutyöt valmiiksi.

perjantaina, kesäkuuta 05, 2009

Tänään ne tulee!

Eilen soittivat, että tänään tulee meidän uusi keittiö.

Mihin me ne kaapit sullotaan???? A-P-U-A!!!!!

No eiköhän joku ratkaisu löydy ...

Eilen illalla oli kovaa kaappien tyhjentelyä ja kaikki kaapit paitsi tiskikaappi saatiinkin tyhjäksi. Huih. Kohta se alkaa, suurin remontti mitä tähän taloon on tehty muuttomme jälkeen. 


keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

TexMex-voileipäkakku

24 annosta

36 palaa (n. 3 pkt) täysjyväpaahtoleipää

BROILERITÄYTE:

1 rs (450g) maustamattomia broilerinfileesuikaleita
1-2 rkl öljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tlk (320g) Salsa mexicana-meksikolaiskastiketta
1 tlk (300g) juustodippiä

GUACAMOLETÄYTE:

½ tlk (á 300g) guacamoledippiä
1 punainen paprika

KOSTUTUS:

1½ dl vettä
½ dl sitruunamehua

KUORRUTUS:

½ tlk (á 300g) guacamoledippiä
150g ranskankermaa

KORISTEEKSI:

1 keltainen paprika
n. 200g kirsikkatomaatteja
n. 10cm pala kurkkua
n. 10 kivetöntä mustaa oliivia
½ pieni sipuli
persiljaa tai jääsalaattia
maissilastuja

1. Ruskista broilerisuikaleet öljyssä. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Hienonna suikaleet. Sekoita joukkoon salsakastike ja juustodippi.
2. Kuutioi punainen paprika. Leikkaa leippäviipaleista reunat ohuelti pois. Suojaa tarjoiluvati leivinpaperisuikaleilla. Lado vadille 9 leipäviipaletta: 3 rinnakkain ja 3 peräkkäin.
Kostuta leivät sitruunavedellä. Levitä päälle puolet broileritäytteestä.
3. Lisää toinen leipäkerros ja kostuta. Levitä päälle guacamoledippiä ja ripottele pinnalle paprikakuutiot. Lisää kolmas leipäkerros. Kostuta ja täytä lopulla broileritäytteellä.
4. Lado vielä neljäs leipäkerros ja kostuta pinta. Suojaa kakku tuorekelmulla ja foliolla. Pane päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta. Nosta kakku kylmään ja anna kostua yön yli.
5. Sekoita guacamoledippi ja ranskankerma. Levitä kuorrutus kakun reunoille ja pinnalle. Koristele pinta kuutioidulla paprikalla, lohkotuilla kirsikkatomaateilla, suikaloidulla kurkulla, oliiveilla, sipulirenkailla ja persiljalla. Poista paperisuikaleet ja koristele reunat maissilastuilla.

Ohje: RuokaPirkka

Punasipulinen broileritorttu

14 annosta

1 pkt (450g) perunalimppuviipaletta
125g rasvaa

TÄYTE:

1 rs (450g) marinoimattomia broilerinfileesuikaleita
1 rkl öljyä
3 rkl Thai Sweet -chilikastiketta
5 liivatelehteä
2 rs (á 200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 tlk (200g) kevyt kermaviiliä
(1 dl sinihomejuustomurua)
2 tl juoksevaa hunajaa
1 tl tinjamia
ripaus mustapippuria
1½ rkl sitruunamehua
1 rkl vettä

PINNALLE:

2 (270g) punasipulia
2 rkl öljyä
2 rkl Thai Sweet -chilikastiketta
1 ruukku rucolaa

1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) reunan ja pohjan väliin.
2. Leikkaa leivistä reunat pois. Sulata rasva. Hienonna leivät monitoimikoneella. Kaada ra sva koneen käydessä leivänmurujen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Paineli noin 2/3 leipäseoksesta vuokaan.
3. Kypsennä broilerinfileesuikaleet öljyssä pannulla, noin 5min. Hienonna suikaleet veitsellä pieneksi silpuksi. Sekoita joukkoon chilikastike. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.
4. Pane liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita tuorejuusto, kermaviili, (sinihomejuusto), hunaja, tinjami ja mustapippuri keskenään.
5. Kuumenna pienessä kattilassa sihtruunamehu ja vesi. Liuota kuumaan nesteeseen vedestä puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman ja kaada ohuena nauhana nopeasti sekoittaen juustoseoksen joukkoon. Sekoita joukkoon broilerit.
6. Levitä täyte tasaisesti vuokaan. Ripottele pinnalle leipäjauhe mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi ja painele kevyesti. Peitä vuoka huolellisesti muovikelmulla. Hyydytä jääkaapissa yön yli.
7. Suikaloi sipulit, kuullota ne öljyssä ja mausta chilikastikkeella. Anna jäähtyä.
8. Siirrä tarttu tarjoiluvadille ja koristele punasipuleilla sekä rucolalla.

Ohje RuokaPirkka

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Kesämökki

Tätä en saa päästäni. En vaikka mitä tekisin.

Kun teen mitä vaan täällä kotona, niin vähän väliä päähäni pälkähtää, että "tää tavara ois kiva mökillä", "miten ois ihanaa tehdä tätä ruokaa mökillä", "tänkin vois viedä mökille"... Haaveilen ja tuskailen. Haaveilen sydämeni ihan verille :'( Tuskastuttavaa.

En osaa sanoa että ärsyttääkö vai itkettääkö minua, kun ihmiset näin kesällä kertovat että mitä ovat mökillä tehneet, miten ihanaa siellä oli. Niin töissä asiakkaat sekä muut ihmiset elämässäni.

Olen onnellinen, että heillä kaikilla tämä mahdollisuus on, luotan että omakin Onnelani vielä löytyy jostain. Löytyy se!!

Täällä ois tavaraa vaikka kuinka paljon joita voisin viedä mökille. Sellaista mitä en täällä tartte, mutta mökillä hyvinkin voisi olla kelpoa tavaraa.

Pähkähulluutta tää. Joskus vauvakuume vaivasi tällein samalla tapaa, valtasi ajatukset ihan kokonaan, se tuska oli sydäntä raapiva.

NYT tuntuu, että se oma kesämökki olisi unelmien täyttymys. Sit miula olis kaikki mitä elämältäni haluaisin. Oma kesäpesä, jossa viettää nämä kaamean kuumat hellepäivät. 

Olisi yksi kivahkon tuntuinen mökki kiikarissa. Eikä maksais paljonkaan. Ei olisi kaukana. Mutta mutta... se laina. Siis minuu se ei ahdistais. Ei vaikka ottasin (jos saisin) sen kokonaan omiin nimiini. Vaikka maksaisin lyhennykset itse. Ei ahdistais. 

En saa miestä suostumaan siihen, että käveltäis pankkiin edes keskustelemaan siitä, että paljonko meille mahdollisesti lainaa irtoais. Tympeetä. Eihän se sano että mökki ois pakko ostaa jos kävis kyselemässä vaan....

En tiiä mitä tässä keksis että sais tuon ajatuksen pois päästä. Muiden mökit on ok ja mukava niillä on käydä, mutta niissä ei oo sitä tunnelmaa kuitenkaan mikä ois kun istuis ihan ikioman mökin terassilla ja katselis tyyntä vedenpintaa ja katselis kun sorsaperhe lipuis laiturin ohi...

Miten ihana ois istua laiturilla mato-ongen kanssa ja mietiskellä asioita. Miten ihana ois rankan työpäivän jälkeen ajella mökille ja heittää työasiat mielestä ja hetken vain olla!!

Tää on tää kesäaika miulle kaikkein pahinta tämän asian tiimoilta. Talvella ei niin kovaa pakotetta ole ollut, mutta monen vuoden ajan on kesäisin tämä sama vimma iskenyt.

Ja nyt varsinkin kun taas on tulossa juhannus. Keskikesän juhla. Ja me ollaan se kotona. 

Ehkäpä joskus vielä saamme jussiakin viettää siellä Onnelassa, omassa kesäpesässä, omalla mökillä. 

Ehkä. 

Tähän uskon ja luotan.