lauantaina, lokakuuta 31, 2009

Kummisedän muistolle

Kummisedän muistolle.

<3

Kun olin pieni, olit minulle tärkeä.
Tykkäsin sinusta paljon ja meillä oli paljon hyviä hetkiä yhdessä.
Sitten tiemme erosivat.
Emme enää kuulleet toisistamme, kuin ehkä kolmannen välikäden kautta.
Tätä monesti harmittelin, mutta en osannut asialle mitään tehdä.
Ujo tyttö kun olen.

Eilen kuulin uutisen, että olet nukkunut pois.
Syöpä.

Vaikka emme ole yli 20v nähneet toisiamme,
niin silti uutinen poismenostasi hätkäytti.

Lepää rauhassa.

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Piikillä

Minä sain eilen kaksi piikkiä.

Vasempaan käteen tuikattiin normaali kausi-influenssapiikki ja oikeaan käteen tuli piikki sikainfluenssaa vastaan.

Olen tyytyväinen. Nyt voin olla huoletta ja tiedän että en pöpöä kantele tietämättäni mihinkään, varsinkaan työmaalleni jossa on vanhoja ja heikkokuntoisia vanhuksia.

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Nyt siitä on jo 3 vuotta <3

Nella alias PikkuMyy
on tänään 3v.

ONNEA ONNEA
MEIDÄN OMALLE KULLALLE!!

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Ensilumi vuonna 2009


Se tuli eilen.
Ensilumi.

Tämä kuva ei ole eiliseltä, mutta otettu tänä aamuna klo 5.15.
On se kaunista. Eilen alkoi jo mielessä soimaan joululaulut.

lauantaina, lokakuuta 10, 2009

LemppariTV


Näin melkoellin blogissa tälläisen ja tykkäsin, joten tässä miun ohjelmistoa,
jota seuraan tv:stä.

Päivien viemää
Sarja, johon koukutin itseni v. 2006 kun odotin kuopustamme.
Sarja tuli koko kesän ja juuri siihen aikaan kun tykkäsin juoda
päiväkahvia sohvalla löhöten. Äkkiä koukutuin ja nyt edelleen on nähtävä kaikki
jaksot. Sarjan tapahtumat hyvinkin epärealistisia, mutta ehkäpä juuri se kiehtoo.
Hyvät hahmot ja kivat juonenkäänteet.

Kotikatu
Tätä sarjaa olen seurannut liki alusta asti.
Joskus on kausia että juonenkäänteet ei jaksaisi kiinnostaa,
mutta siltikin... löydän itseni aina torstaisin sohvalta Kotikadun aikaan.
Tai jos olen töissä, niin videoin.

24
Ihan jokaista kautta en ole seurannut, tätä nyt telkkarissa pyörivää
kautta taas seuraan. Tykkään paljon. Tämä on niitä harvoja sarjoja
joita katselen miehen kanssa, molemmat siis tykätään.

Täydelliset naiset
Mahtava sarja. Hauskat juonet ja sattumukset.
Olen seurannut alusta asti.

Näiden lisäksi seuraan myös sarjoja Greyn anatomia ja House,
jotka ovat nyt tauolla. Grey palaa 4.11. ohjelmistoon, House ensi vuoden puolella.

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Syksyisiä kuulumisia

Mitäs meille. Ei mitään uutta.

Ei ole ollut oikein mitään mainitsemisen arvoista. Samaa arjen pyörittelyä, samaa uhmaa ja taistelua, välissä hyviäkin hetkiä. Liikuntaa, elämäntapamuutosta ja työssäkäymistä. Siinähän sitä.

Se on sitten lokakuu.

Tässä kuussa juhlitaan kuopuksemme 3v-synttäreitä. Siitäkö muka jo kolme vuotta? Huijaako joku minua?? Vastahan tuo tytöntyllerö oli sellainen 51cm pituinen pätkä! Ja nyt se on jo muka noinkin iso!?!?

Vielä ei tiedetä milloin juhlitaan, mutta juhlat taatusti pidetään. Pitäähän se näin ihanalla prinsessalla juhlat olla!! Itseäni harmittaa että tulee tehtyä sitten kiireessä leipomiset ja siivoamiset, kun yleensä tykkään varata niihin aikaa, mutta ei oteta siitä paineita. Eiköhän niistä ihan hyvät juhlat tule!!!

Mietinnän alla on synttärilahja. Mitä tyttö tarviais, mitä haluais, mitä me haluamme antaa.... kun tuntuu että ihan turhaa rojua ei enää yhtään tänne ja sitten taas toisaalta tytön kannalta ajateltuna, just se roju varmaan ois mikä häntä miellyttäis. Mutta millainen roju...? Sellainen josta ei lähde miljoonia pikkuosia. Se on ehdoton juttu.

Olen pohtinut Muumiläppäriä. Sellaista ihmettä meillä ei vielä ole ollutkaan. Se olisi sopivan iso, ei häviäisi eikä varsinkaan olisi aina jalkapohjan alla. Eikä imuriinkaan katoaisi. Juups. Mietitään mietitään, onhan tässä vielä aikaa pari viikkoa.

Tänään oli ekaa kertaa pakkasta vielä kun nousin ylös. Tiettävästi toissa yönä meni ekan kerran nollan alapuolelle tässä meidän kohdalla, mutta nyt ekaa kertaa pakkasta oli vielä kun noustiin ylös. Itse asiassa vieläkin on -1,0c. Kello on 8.30.

Aika siis kaivella paksumpia vaatteita esille, rukkasta, lapasta, villasukkaa.... villapukua ehkä jo ohkasemman haalarin alle jne...

Ihanaa talvi tulee!!!