Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zumba. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zumba. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2011

Zumbakengät testattu

Ja olen erittäin positiivisesti yllättynyt!!

EI RAKON RAKKOA!!!!!

Ja olivat muutenkin ihan mukavat jalassa, 
ainut oli se, että nehän nyt liukuivat täysin erilailla
kuin mihin olin tottunut ja muutama läheltä-piti-tilanne tuli
kun jalat tuntui jatkavan matkaa vaikka olisi pitänyt pysähtyä,
mutta pystyssä pysyin ja jalat eivät revenneet polvista eivätkä nivusista ;)

Olipa mukava zumbata taas pitkästä aikaa kunnon ryhmässä.
On tuo ryhmähenki kyllä ihan ylivertoa.

Odotan jo ensi viikon zumbaa kovasti!

tiistaina, elokuuta 30, 2011

Valmistautumista Zumbaan

Kohta alkaa taas se aika vuodesta, kun Zumbat pyörähtää käyntiin.
Tänä vuonna saimme Zumbaa ihan tänne kotikylälle, saman ryhmän
vetämänä kuin missä viime talvin kävin naapurikylässä. 
Naapurikylässä Zumbaa taas on tarjolla kahdesti viikossa, 
joten hyvin jos käy niin 1-2x pääsen Zumbaamaan!!!

Jo viime talvena mietin kovasti oikeiden Zumbavaatteiden ostoa,
mutta vedin tiukasti vaan kotivaatteilla ja jumppatossuilla. 

Mutta nyt. Oli ihan pakko. 



Nämä kolme tuotetta tilattu zumbashop.fi-sivulta.

Tämmöiset punamustat kengät jazzette.fi-sivustolta.

tiistaina, toukokuuta 04, 2010

Harjoitukset jatkuvat

Olen nyt Zumbannut eilen sekä tänään. Eilen vuorossa oli se dvd jossa tarvitaan niitä kapuloita. Se oli oikeesti tosi kivaa, heilutella niitä kapuloita liikkeiden mukana, musiikin tahtiin ja oikeesti tuottaa jotain ääntäkin (innoissaan kuin pieni lapsi uudesta lelustaan).

Tänään otin sitten 20min pikazumban, mutta hiki se irtosi siinäkin.

Olen sykemittaria pitänyt mukanani, mutta olen tässä mietiskellyt että ei tässä lajissa varmaan noi kalorit paljon paina, vaan vaikutus näkyy suoraan vartalossa, kiinteytymisenä. Mutta mukava seurata silti kaloreitakin :)

Ajattelin että jos nyt tekisin sen ohjelman mukaan noita harjoitteita mitkä tuli tuon paketin mukana. Sen mukaan huomenna on taas tuo kapulazumba ja sitten torstaina on vapaapäivä Zumbasta, mikä onkin ihan hyvä, koska silloin on tiedossa ratsastustunti.

sunnuntai, toukokuuta 02, 2010

Zumbailu aloitettu

Eilen kokeilin ekan kerran Zumbaa.

Sen enempää ei ollut siitä tietoa kuin mitä Ostos-TV:stä olin nähnyt tai jotain pätkiä sieltä täältä nähnyt + paljon kuulut kehuja niiltä ketkä ovat kokeilleet.

Otin ihan ensiksi käsittelyyn sen levyn, jossa harjoitellaan askeleita. Heh... voi apua. Osa liikkeistä onnistui nopeassakin tahdissa oikein, monissa kuitenkin meni jommoseksi räpeltämiseksi, tipahdin tahdista jos koitin tehdä oikein ja jos koitin pysyä tahdissa niin pakosti jouduin oikomaan hieman liikkeen oikeellisuudesta, mutta miulla on vahva usko siihen, että kun kunto ja kyky kasvaa, niin rytmi ja liikkeet alkaa sujumaan oikein.

Lantio? Kyllä liikkuu oikealle, vasemmalle nihkeemmin. Se on jäykkä ku mikä. Mutta huomasin liikkeitä tehdessäni että kun keho lämpeni, niin notkeutta alkoi löytymään aina vaan enemmän ja enemmän!

Syke nousi välillä ihan mukavasti, mutta laski toki välillä alas... tunnin harjoittelun jälkeen kaloreita paloi kuitenkin vajaat 280. Mitenhän sit kun vatkutan itteeni koko harjoituksen läpi :D

Tykkäsin kovasti!!

Tänään en kerkeä treenaamaan. Mutta huomenna ajattelin taas Zumbata, en tiedä vielä minkä levyn otan käsittelyyn :)

tiistaina, huhtikuuta 27, 2010

Zumbaaaa


Olen hirmu huono lähtemään ohjattuihin liikuntapiireihin.
Tykkään työskennellä yksin.

Zumba on kiinnostanut jo pitkään.
Mutta koska en itteeni saa lähtemään ohjattuihin piireihin,
eikä niitä täällä ole edes juuri tarjolla, niin eihän se auttanut muu
kuin ostaa itselle koko setti ja aloittaa kotizumbaaminen.

Paketti saapunee kotiin perjantaihin mennessä.

Myyntiin menee heti jos ei ala sujumaan.