Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulutusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulutusta. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, tammikuuta 01, 2013

Joulua 2012

On ollut kyllä yksi elämäni parhaimmista jouluistani.
Parhaaksi tämän tehnyt ihan jo pelkästään se, että olemme saaneet olla kokonaisen viikon vapailla yht'aikaa lasten kanssa, kumpikaan meistä vanhemmista ei ollut töissä Jouluviikolla.

Voiko parempaa joululahjaa saadakaan???

Jouluaatto meni juuri kaavan mukaan, ja erittäin ylpeä olen itselleni siitä, että hermoni pitivät koko päivän. Lapsetkin olivat maltillisempia, ei ollut sitä sellaista joka jouluista jännityskihinää. Vai johtuiko kaikki siitä, että itse en ollut niin hermona??

Kerettiin käydä aattona äitini luona ja miehen mummon luona. Käytiin hautausmaalle viemässä kynttilöitä, kyllä osasi hautausmaalla olla kylmä!! Minulla ei edes hattua päässä ja kyllä tuntui siltä, että korvalehdet jäätyy päähän kiinni!!

Jouluruoka oli ihana. Kinkku juuri täydellinen. Savulohi mainio. Laatikot onnistuneet. Kaikille maistui siten, että saivat vatsat täyteen.

Appivanhemmat tulivat noin tuntia ennen pukkia. 

Pukki toi sopivasti lahjoja. Itse sain Kalevala-korun: Talon Sydän-sarjaan kuuluvat korvakorut sekä kaulariipuksen. Miehelle ostin hiihtoasun, kun sitä pyysi.

Lapsille tuli mm. Lego-Friendsejä 4 pakettia, isommat lapset saivat uudet kännykät, keskimmäinen pääsee kanssani helmikuussa Apassionataan, tytöt saivat ratsastushousut. Kaikenlaista kivaa ja tarpeellista tuli. Yksi ehdoton suosikki oli cd-soitin ja Tuuli-cd. Ja IceAge 4. 

Joulupäivänä mentiin appivanhemmille syömään, perinteisesti. 

Tapaninpäivä oli ihana päivä, koska ajelimme Savonlinnaan minun mummoni luokse käymään. On aina yhtä ihastuttavaa käydä siellä. 86-vuotias mummoni on sellanen Teräsmummo :) Voin vaikka vannoa, että mummo ei vanhene päivääkään, se on edelleen se sama mummo joka oli silloin kun olin lapsi!!!

Torstaina saatiin veljeni perheineen meille kyläilemään kahdeksi yöksi. Menikin pari vuorokautta lautapelejä pelaillen ja juhlistaen sitä sun tätä. Mutta hauskaa meillä oli ja kivaa irtiottoa arjesta. 

Sunnuntaina käytiin shoppailemassa ALE-myynnistä. Minä ostin uudet juoksukengät itselleni, IceBugit nastoilla. En ole vielä päässyt testaamaan.

Uuden vuoden aattona miehellä alkoi yövuorot (19-07) ja minä koitin lapsien kanssa juhlia. Käytiin ystäväni luona katsomassa parit raketit, niistä sain oikean korvan kipeäksi. Mutta se onneksi korjaantui Buranalla.

Vuosi vaihtui hyvinkin rauhallisesti. Koirakin otti rauhallisesti, ei ollut moksiskaan ammuskelusta. Hyvä niin :)

Vuodelle 2013 on paljon odotuksia. 
Mutta yksi on se, että yritän nauttia elämän pienistä iloista. Ja yritän unohtaa sen ikävän asian, joka on jäänyt vainoamaan vuodesta 2012. Ilman sitä koko vuosi olisi ollut täydellinen. 













maanantaina, joulukuuta 10, 2012

Amaryllis


Ihana kukka.
Maailman kaunein joulukukka.

tiistaina, joulukuuta 04, 2012

Joulukuu

Ihana, vuoden paras kuukausi on alkanut!

Vajaa 3 viikkoa loman alkuun. Sekin on piristävää. Jaksaa jaksaa. 

Olen harjoitellut riisipiirakoiden tekoa. Yksi harjoitus jo takana ja tänään tai huomenna on harjoitus nro II. 
Kyllä mie ne vielä opin tekemään, kun löydän oikean taikinamuodon ja tekniikan. 


Joulukuun 1. päivänä näyttäyi pihalla myös punatulkut!
Ne ovatkin harvinainen näky meidän pihalla.


Lasten kanssa askartelin enkeleitä.
Kyseisiä enkeleitä tein aikoinaan äidin kanssa.
Mukava lapsuusmuisto.


Meidän valopääkin täytti eilen 9kk.
Nauttii kovasti lumesta tämä nuoriherra :) 



tiistaina, joulukuuta 27, 2011

Jouluna 2011








Joulu tuli ja meni.
Osaksi perinteisellä kaavalla, hieman muunneltuja aikatauluja, mutta hyvä joulu tuli kuitenkin.
Minulla meni töiden parissa pyhät, aattona aamuvuorossa ja sitten Joulupäivä ja Tapaninpäivä iltavuorossa.
Tänä vuonna tällein, ensi vuonna erilailla.

Lahjoja lapset saivat ihan kivasti, ei krääsää. Eikä niin paljonkaan. Sopivasti.

Nyt on jo nokka käännettynä kohti vuotta 2012, sitä odotellaan. 
Mitä lie tuo se tullessaan?? 

sunnuntai, marraskuuta 27, 2011

Piparitalo vm 2011

Nyt se on alkanut:
JOULUTUS

Vuoden 2011 piparitalo valmistui jo muutama päivä sitten.
Yksi seinä katkesi, joten käytinkin tilaisuuttani hyväksi
ja jätin talon takaa auki ja nyt sain sisälle led-valon palamaan.
Antaa ihanaa tunnelmaa hämärässä, kun muumitalossa palaa valot!

Ulos on laiteltu valoja paljon, ei ole enää niin pimeä pihamaa.
Tänä aamuna oli maa valkeana, mutta poishan ne sulivat,
kun plussa-asteille veti. 
Harmi.

Tästä se alkaa.
Joululahjoja kovasti jo mietiskelen.
Ja muutama hyvä on jo mietittynä, mitään en vielä ole hommannut.
Kerkeäähän tässä :)

torstaina, joulukuuta 23, 2010

Aatonaatto 2010

Yksi yö Jouluun.

On mennyt tämä koko joulukuu niin kaiken pikkutouhun vallassa, että en ole tännekään muistanut/jaksanut mitään kirjoitella.

Joulua ollaan viime päivät laiteltu. Kuusi koristeltiin jo tiistai-iltana. Vili-kissa on antanut kuusen olla melko rauhassa ja onkin ottanut monet päiväunet kuusen alaoksien suojassa. Jonkun verran pitänyt toki vesipullon kanssa häätää pois, jos on yrittänyt härrätä koristeita, mutta siis kaikinpuolin on mennyt paremmin kuin mitä odotin.

Eilen leivoin tyttöjen kanssa pipareita ja tein taas setin lanttusupikkaita. On ne hyviä. Namia!!!

Tänään paistellaan kinkku päivän aikana ja varmaankin keitellään riisipuurokin jo huomiseksi valmiiksi. Viimeiset ruokaostokset täytyy tänään tehdä ja valmistella muutenkin koti Jouluiseksi. Viimeiset silaukset. Itselläni on tänään vielä yövuoro, mukava tulla sitten aamulla Jouluiseen kotiin, levätä pari tuntia ja sitten käydä juhlistamaan Joulua.

Uuden vuoden jutuista kirjoittelen myöhemmin, siellä onkin tiedossa paljon uusia tuulia :)

perjantaina, marraskuuta 19, 2010

Joulu lähenee..

... Ihan kuin ihan pienen pieni paniikki alkaisi jo nostamaan päätään!
Oikeesti tässähän ei vielä olisi mitään hätää. On vielä monta viikkoa jouluun,
mutta jotenkin on sellainen pelko että tulee jostain syystä vielä kiire!!!!
Ok, yhtään lahjaa en ole vielä hommannut.
Yhtään korttia en ole kirjoittanut, ja itse asiassa tänä vuonna askartelen ne itse, joten...
tartteis kait pitää korttientekopäivä ihan tässä lähiaikoina.
Lanttulaatikko on sentäs jo pakkasessa ;) Porkkanalaatikkoa vielä pitäis tehdä. Ja jos tekis yhden lanttulaatikkoerän lisää. Tuli siitä niin hyvää!!
Nyt kyllä pitäis tehdä joku suunnitelma lahjojen suhteen. Ei tästä muuten tule mitään.
Pää on ihan sekaisin lahjoista ja ihmisistä ja en saa jäsenneltyä mitään järjestykseen.
Huoh.
Rauhoitu.
NYT.
*syvä huokaus*

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

Tätä odotellessa

Varasin eilen miehelleni ja itselleni liput ihanan hauskaan esitykseen.

Nimittäin tämän vuoden pikkujouluhittiin,
jonka tarjoaa suomirokin mammutti Eppu Normaali
ja
huumorin viljelyn kesto-orvokki Kummeli.

Odotamme kovasti!!!
Mies varasi hetki sitten meille yöpymistä varten huoneen :)




maanantaina, lokakuuta 25, 2010