Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musaa. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, maaliskuuta 19, 2012

Kipinöitä!

Kävin lauantaina ihanan työkaverini kanssa konsertissa.
Juha Tapion Kipinöitä-konsertissa Savonlinnassa.

Siinä on upea mies upealla äänellä.
Upeita lauluja ja mahtavaa tulkintaa!!!

En tiedä kuinka kauan olisin jaksanut kuunnella häntä,
mutta tuo n. 2h oli aivan liian vähän!!

Kotona soi lähes jatkuvasti Juha Tapion levy.
Lapsetkin tykkäävät. 
On se ...
IHANA!!!!!

tiistaina, tammikuuta 31, 2012

The Biisi

Ovien takaa-blogin kirjoittaja heitti haasteen ilmaan ja tottahan siihen tartuin,
rakastuminen ja rakastaminen ovat aihealueita, joista tykkään kovasti!!

Eli haasteena oli biisi, joka muistuttaa minua rakastumisen ensihetkistä. 
Tuohon aikaan kuuntelin paljon erilaista musiikkia, paljon kotimaisia hienoja
artisteja, nimet osalta jo unohtanut (!!!!), mutta kun kuulen radiosta heidän
kappaleitaan, niin palaan välittömästi vuoden 1995 loppupuolelle.

Syksyllä -95 kuuntelin paljon 101-bändiä. 
Tätä biisiä kuunnellessa tulee aina mieleen kuinka nykyisen mieheni kanssa
köllöteltiin vanhalla ja kuluneella vuodesohvalla sylikkäin, vastarakastuneina.
Niin ihania muistoja, joista usein vieläkin puhellaan ja vieläkin loikoilemme 
usein sylikkäin sohvalla kun illalla televisiota katsellaan.

Lähellä olo on tärkeää suhteessamme. Suukottelua, silittelyä, helliä katseita.

maanantaina, tammikuuta 09, 2012

VARES KAIDAN TIEN KULKIJAT



Kävin eilen katsomassa elämäni ensimmäisen Vares-elokuvan.

Tykkäsin kovasti!! Olen aina kuvitellut että ne ovat toisenlaisia, jotain suomalaista sontaa.
Mutta ainakin tämä uusin upposi hyvin!

tiistaina, syyskuuta 06, 2011

JA MÄ LAULAN

Miten mä sain sen päähäni
että elämä ois raskas kantaa
Että mun hartioillani
lepäis kaikki tän maailman murheet

Voi tätä traagisuuden määrää
jota mitenkään ei voi selittää

Kuka teki kauneudesta väärää
paitsi jos se on
kadotettu jo

Kuka enää uskaltaa laulaa
kun kaikki ympärillä sortuu

Kun tulee takkiin ja kaikki hajoaa
ja viimeinenkin usko horjuu
Muuttaa päivien suuntaa
ei kukaan voi, mihinkään hintaan

Mä haluan laulaa
Mä aion laulaa
NAANANAANAA, NAANANAANAANAAAAA

Lopulta korjaa kuolema
se on ainoo, mikä on varmaa
Kun kristallipallon pintakin
on lumisateinen tai harmaa
Ilman vuoronumeroa jonotetaan
läpi elämän me jotain odotetaan
Käytetään päivämme häpeämällä
Vaikka lopultakin tää, ei oo niin ikävää

Kuka enää uskaltaa laulaa
Kun kaikki ympärillä sortuu

Kun tulee takkiin ja ....

Mä haluan laulaa....

~ Kaija Koo ~

torstaina, syyskuuta 01, 2011

- VAPAA -

Mä olen kyllästynyt niihin
Voimiin
Jotka ohjailee mun elämää
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa
En tiedä onko se väärin
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan
Sillä niin olis käynyt
Jos ois jäänyt eiliseen kii
Joku mua piteli siinä
Se oli niin kamalan vahva
Eikä se halunnut päästää irti
Melkein kuin lihaa ja verta 
Suurempi vuorii ja merta 
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä

Ei! En odota yllätystä
En pidätä hengitystä
Mä haluan jättää sen kaiken taakse tää 
Mun pakoni loppuun juostu on
En mä rohkea oo enkä kuolematon
Mut mä tiedän vain sen minkä sydän on tiennyt kauan tää 
Mun pakoni loppuun juostu on

En aio tuntea pelkoo
Vaikka pelkään et se ei oo musta kii
Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi
Mä aion antaa sen kuolla
En enää anna sille tilaa hengittää
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää
Mä rakennan kotini yksin
Mä parannan minäni yksin ja pakotan pitämään itseni koossa
En ole surkea rätti jonka sydän on imetty kuiviin
En rakenna sille kotini huonetta

En odota yllätystä...

Mä valitsin juosta
Koska luulin etten osaisi muuta
En enää tunnista itseeni tuosta
Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan

En odota yllätystä...
En odota yllätystä....

~ Kaija Koo ~

Tämä laulu kuvastakoon ajatuksiani siitä,
että alan irtautumaan Facebookista.
Alkuun minuutti kerrallaan,
kohta ehkä pystyn ajattelemaan tunti kerrallaan...

Elämässäni täytyy olla muutakin sisältöä kuin FB.
Nyt se loppuu ja otan elämäni taas hallintaan.

maanantaina, toukokuuta 23, 2011

Pirates Of The Caribbean 4


Kävin tämän leffan katsomassa perjantaina pojan ja ystäväni kanssa.

Suosittelen!!
Upea leffa.

Jack Sparrow on aivan loistava merikapteeni :)

lauantaina, tammikuuta 29, 2011

Jogi-Karhu



Olin viime  vuoden puolella luvannut tytöilleni, että vien heidät leffateatteriin 
kunhan tulee sopiva leffa.
Ja tänään sitten lunastin sopimuksen.

Minä, tytöt, ystäväni ja hänen kaksi lastaan lähdettiin porukalla katsomaan Jogi-karhua. 
Lapsille eka leffa kunnon teatterissa ja minulle itselleni ensimmäinen 3D-leffa.

Tykkäsin kovasti. Hauskoja kohtauksia, joille lapset nauroivat ihanasti kikattaen.

Ja leffan jälkeen suunnattiin Heselle syömään, kuinkas muutenkaan!

lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Club For Five - Brothers In Arms


Tämän kokoonpanon esitystä pääsin katsomaan työpaikan pikkujouluissa.

Mahtavan kuuloista!!
Niin ihanaa että karvat nousivat pystyyn ihastuksesta :)

Tämä oli illan paras esitys.
Muutkin olivat hyviä.

Tykkäsin!

SUOSITTELEN!

lauantaina, elokuuta 28, 2010

lauantaina, heinäkuuta 03, 2010

POPEDA 2.7.2010, IBBF

Eilen oli Imatralla Big band festivaalien avajaisilta.
Esiintyjinä mm. Maija Vilkkumaa ja Popeda.

Popeda oli asia joka sai meidänkin tanssijalan väpättämään jo monia kuukausia sitten, liput tilattu heti kun tulivat myyntiin :)

Mukaan lähti ystäväpariskunta ja matkan varrella tarttui mukaan vielä yksi frendi :) Mukavalla porukalla on ihana olla liikenteessä.

Marjakaljaa (=siideriä) tuli juotua ja kadulta ostettua makkaraperunoita ja vastapastettuja muikkujakin sain syödä! Namia!!

Teltassa oli tunnelma kohdallaan ja Popeda oli Bändi isolla beellä!!!!!!!!!





sunnuntai, toukokuuta 30, 2010

Richard Marx - Hazard (Video Version)

Muistoja muistoja nuoruudesta

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010