torstaina, lokakuuta 07, 2010

Vesileppis 1.-3.10.10

Käytiin lomani lopuksi viettämässä viikonloppua kylpylässä :)

Äitini ostama lahjakortti joululahjaksi 2009.

Veljeni perheineen lähti myös mukaan sekä äitini kutsui itse itsensä mukaan, tullen meidän kyydillä.

Perjantaina lähdettiin ja sunnuntaina tultiin kotiin.

Oli oikein mukavat kaksi vuorokautta siellä!!! Nautittiin jokainen olostamme, vaikka kuusivuotiaalle nousikin perjantai-illasta uinnin ja ruoan päälle vajaan 39c kuume, mikä lie stressikuume :) Oli vielä lauantai-aamusta kuumeinen, mutta kun Buranan sai, niin jaksoikin touhuta ihan hyvin ja ei sen jälkeen ole kuumetta ollut. Mikä lie oli?

Käytiin paljon uimassa altailla, sitten tuolta löytyy hiihtoputki. Itse en käynyt hiihtämässä, mutta poika kävi yhden kierroksen ja mies hiihti 5 kierrosta. Meidän tytöt ja veljenilapset laskivat innokkaasti putkessa ollutta pyllymäkeä. Voi sitä riemua :) :)

Ruoka oli hyvää. Ja sitä tuli SYÖTYÄ!!!!! Lapsillekin kelpasi hyvin, vaikka ovat yleensä olleet vähän ronkeleita hotelliruoille, mutta ehkäpä tuo touhuaminen ruokailujen välillä piti ruokahalun hyvänä.

Huoneemme oli todella tilava perhehuone. Mahtavan kokoinen, ei todellakaan ollut mikään ahdistavan pieni. Jokaiselle oli oma petinsä, pienin nukkui lattialla patjalla.

Mukava reissu takana. Nyt taas jaksaa touhuta talven läpi. Toki varmaan joku pieni reissu tehdään keväällä johonkin, mutta vielä ei ole mitään suunnitelmia että mihin.. tai milloin.. tai millä kokoonpanolla ;)

Omia pieniä reissuja kyllä on tiedossa ja suunnitelmissa, risteilyä ja Apassionataa :)

Mukavaa kun on mitä odottaa!!!!



2 kommenttia:

melkoelli kirjoitti...

Voi kun teillä on ollu mukavan tuntuinen loma!
Lupsakkaa loppuviikkoa! =)

Ede@ kirjoitti...

Kivalta kuulosti reissunne:)

Jamssi