perjantaina, kesäkuuta 10, 2011

Kesämökki

Olen jo kauan haaveillut omasta mökistä.  
Paikasta jonne paeta tätä arkea ja menoa.

Tänä keväänä sain miehenkin innostumaan ajatuksesta,
ja eipä siinä kauaa sitten mennyt kun mökkihanke toteutui.

Elikäs.. Viime viikolla nähtiin oikotien sivuilla tämä ihana mökki,
oli hiljaisessa myynnissä ja sai jättää merkin myyjälle kiinnostuksesta.
Mehän jätettiin, oli sen verran siistin näköinen ja edullinen.

Seuraavana aamuna taisi mökki olla jo ihan myynnissä ja me heti laittamaan
myyjälle sähköpostia. Samana päivänä jo päästiin vilkaisemaan mökkiä. 
Ihana. Näin jo mielessäni sisustusjuttuja ja sitä miten siellä aikaani perheen kanssa viettäisin.
Se oli ihan selvä, että tämä on se Meidän Unelma.

Laitettiin myös tuona päivänä pankkiin lainahakemus ja sieltä soittivatkin melkoisen pian
myönteisen päätöksen!! Uskomatonta!! 

Perjantaina mies jätti tarjouksensa ja myyjä hyväksyi sen heti!!
Wau! Meidän unelma OIKEESTI toteutuisi!!!
Mies ja myyjä sopivat kaupanteko päiväksi tämän päivän (10.6.)
ja alkoi minulla elämäni pisin viikko, tai ainakin pisimpiä viikkoja tämä on ollut.

Maanantaina käytiin pankissa allekirjoittamassa miljoona paperia koskien mökkihanketta ja 
lainaa. Sillon alkoi tuntumaan jo melko varmalta tämä homma, mutta siltikään en vielä tästä
pystynyt puhumaan kuin muutamalle ihmiselle. Taikauskoinen sen verran pitää olla ;)

Tänään sitten käytiin tekemässä kauppakirjat ja pankissa maksamassa.
Ja nyt se on meidän. Ihan ikioma. No pankin siinä mielessä, että lainarahalla ostettu,
mutta joka kuukausi kotiinpäin maksetaan :)

Mökki on saaressa, joten venehän se pitää tietty olla. Tänään käytiin myös vene ostamassa :)
Eli nyt meiltä ei puutu enää mitään!!

Ensi viikolla toivottavasti jo pääsen siivoamaan mökille.

Ja ehkäpä vietämme siellä jo ensimmäisen Juhannuksen!!


4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Onnea kesämökin omistajille <3 Aivan ihana juttu! Mä olen kanssa mökistä haaveillut, mutta mehän asutaan melki mökillä ja rannassa on jo yksi saunamökki.. ehkäpä joskus ehditään siihen panostamaan ja päästään joskus sinne "karkuun"

Viikonloppuja!

Anna kirjoitti...

Onnea Mökin omistajalle <3 Siitä tulee varmasti iki-ihana paikka, meinaan sulla on ollu sisustushaluja jo kauan :) Toivon kovasti, että pääsen joku kerta vierailulle :)

Antzu kirjoitti...

Jenni, Kiitos!! Menkää tekin nyt ihmeessä "karkumatkalle" saunamökille! Pitäähän sellasta käyttää hyödyksi ;)

Anna, Kiitos! Ja siitä pidetään huoli että pääset mökillemme saunomaan!! Ihan kunnon vkl-reissu tai arkenakin jos saadaan työvuorot sattumaan ja muut jutskat :)

Capricorn kirjoitti...

Onnea mökin (ja veneen myös) omistajille!!! =)