Hienosti on lähtenyt tämä syyskuu käyntiin.
Pari viikkoa sitten (17.8.) postasin uudesta lelusta jonka olin itelleni tilannut.
Sitä en ole vielä saanut, koska se on kait ollut ihan tyystin loppu.
Koitin katsella muistakin paikoista, mutta kaikissa lukee vaan isolla loppuunmyyty tai ennakkomyynti. Eli odotusta olisi ollut joka puolella..
No nyt on tilaustiedoissani teksti että "toimisuus syyskuun puolivälissä".. eli sehän on ihan kohta jo!!
Syyskuun eka aloitin myös taas painonhallintaryhmässä. Otin vastaan haasteen.
8 vko kestää ja osallistuminen maksoi 49€.
Kerran viikossa on ryhmän kokoontuminen, käydään vaa'assa ja otetaan painon lisäksi kehoanalyyseja eli katsellaan rasvaprosentteja, lihasmassaa jne.
Eilen oli toinen punnitus ja lähtöpainostani on jo hienosti pudonnut kiloja, rasvaprosentti pienentynyt ja lihasmassakin kasvanut :) Hienoa!!
Tavoite ei ehkä ole voittaa, mutta kuitenkin jos sais oman tavoitteen saavutettua, eli painon alle 70kg. Katsoo nyt, iso tavoite se on, vaatii paljon sisua ja tahdonvoimaa. Tää loppuu 10.11.
Huomenna lähden miehen kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa.
Mennään ihan lähikaupunkiin, siellä Seurahuoneelta ollaan otettu huone ja illalla katsomaan molempien lempibändiä: POPEDAA.
Tärkeintä on yhdessäolo, kiireettömyys.
Lauantaina palaillaan tuolta kotiin ja jatketaan kiireettömyyttä vielä kahdestaan, lapset ovat vielä mummolassa tuon lauantai-sunnuntaiyön.
Meillä tulee ensi viikon keskiviikkona täydet 15v täyteen seurustelun aloitamisesta ja samalla juhlistetaan meidän 5v-hääpäivää.
Varasimme myös lokakuun alkuun kylpyläviikonlopun. Vesileppikseen.
Äitini osti meille tämän matkan jo joululahjaksi, ollaan säästelty tätä tänne syksyyn ihan tarkoituksella.
Odotamme kaikki innolla, lapset varsinkin odottavat että pääsevät uimaan.
Kaikkea kivaa siis tiedossa. Ja muutenkin elämä tuntuu taas hymyilevän :)
On tiedossa näiden lisäksi ystävien tapaamisia ja sen sellaisia piristyksiä.
2 kommenttia:
Nauttikaa <3 Meilläkin kahdenkeskinen viikonloppu edessä. Ihan kotona vain.. mutta siltikin tulee niin tarpeeseen :)
Ja vau.. kyllä täytyy hattua nostaa tuolle painonhallinta ryhmälle. Mitä sä nyt syöt sen aikana?
Tekin jo yhtä kauan ollut yhdessä kun me. Kesäkuussa ollaan oltu 15v ja naimisissa nyt 6,5v. Voi, kyllä sitä on ollut nuori :D
Ihanaa viikonloppua <3
Voi että kuulostaapa tosi kivalta :) Tsemppiä painon pudotukseen ja nauti viikonlopusta <3
Lähetä kommentti