Eilen oli jännä päivä. Oli edessä pikkujoulut ihanan porukan kanssa, joihin tutustuin jo Niiskuneidin odotus-ja vauva-aikana. Meillä on oma pieni yhteisömme, jossa olemme tiiviisti jo kirjoitelleet liki neljä vuotta. Jaamme ilot ja surut keskenämme, pohdimme ja kiistelemme. Olemme ihanan tiivis paketti.
On ollut ilo nähdä näitä mammoja myös livenä. Ja nyt eilen oli sitten porukkamme toiset pikkujoulut. Muitakin tapaamisia toki on ollut, mutta näihin muihin olen aina onnistunut puhumaan miehen kyytimieheksi. Tällä kertaa minun oli tarkoitus ajaa sinne itse. Kotkaan.
Ihan turhaan jännitin. Matkat meni tosi hyvin. Tom navigoi hyvin perille, en voi olla kuin iloinen ja tyytyväinen siihen, että Joulupukki toi viime Jouluna meille navigaattorin (kuka lie ostanut... *viheltelee*).
Tytötkin yllättivät minut. Nukahtivat heti lähdön jälkeen (7.30) ja nukkuivat koko matkan (2,5h) :o Olin varautunut siihen, että Niiskuneiti jututtaa minua koko pitkän matkan ja olen ihan hermorauniona koko ajan. Mutta nyt kun tylleröt nukkuivat, niin sain ajaa ihan omissa oloissani ja keskittyä itse ajamiseen!
Ei meitä tänä vuonna paikalle päässyt kuin neljä äitiä lapsineen. Mutta mukavaa oli silti. Keitettiin riisipuuroa, syötiin possoa ja kääretorttua ja hieman oli makeeta ja suolastakin. Kahviteltiin ja juteltiin. Naurettiin ja hauskaa oli!!
Vaihdettiin pienet paketit. Tai oltiin ostettu lapsille pienet paketit. Jokainen toi niin monta pakettia kuin lapsia oli itsellään osallistumassa pikkujouluihin. Ja sen ikäluokan paketteja tietty kuin oli omat lapsensa.
Niiskuneitiä hieman harmitti, kun sai meidän oman paketin. Sekun oli pienin, niin tietty se jäi viimeiseksi. Mutta ei tuo enää tänään sitä muistanut harmitella. Onneksi.
Kotiinlähdön aika koitti. Oli haikeeta lähteä pois, mutta pakko oli, kun halusin osan matkaa ajaa valoisassa. Kotimatka sujui yhtä hyvin kuin menomatkakin, tytöt nukkuivat. PikkuMyy liki koko matkan ja Niiskuneitikin nukahti kun pimeä tuli. Kotona oltiin vajaa puoli viisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti