Esikoinen oli jo herännyt ja katseli DisneyChannelia televisiosta.
Satanut vettä koko aamupäivän, välillä kovemmin ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä näyttäis olevan pientä taukoa. Sisäpäivää siis ollaan vietelty. Pesukoneet pyörivät ja tässä kohta alan suunnittelemaan pizzan tekoa.
Tänään meidän oli tarkoitus lähteä mökille (anopin&apin) mutta jos vettä sataa koko päivän, niin eipä sinne ole mitään järkeä mennä. Tuleehan niitä parempiakin päiviä vielä.
Eilen kävin ratsastamassa. Meni hyvin tunti, mutkattomasti ja nopeasti. Huomenna menen uudestaan ja sitten vien taas Niiskuneidinkin ratsastamaan. Tuossa tuo hyörii ja kyselee, että millonmilloinmilloin :D No huomenna!!!
Ulkohommia ollaan tehty. Pihaprojekti etenee hyvää vauhtia. Siirsin särkyneet sydämet ja kuunliljat alkuviikosta toiseen kohtaan ja taishan nuo hengissä säilyä siirrosta, vaikka pahoin pelkäsinkin muuta, kun jouduin aika raa'alla kädellä katkomaan särkyneen sydämen juuristoa, kun en tiennyt että se niin hillittömät juuret on kasvattanut! Kuunliljatkin jo työntävät alkuja mullanläpi, joten ei kait nekään kamalasti säikähtäneet.
Sittenkun tuo kävelypolkusysteemi on valmis, niin sitten käydään rinteiden kimppuun. Pitäisi nyt sit suunnitella kasvillisuus niille rinteille. Yksi terijoensalava saa lähdöt kyllä ja jos me ne kriikunapuut hävitetään, niin sitten olin ajatellut että sellainen riippapihlaja tms. ois kiva.. mutta pitänee lueskella puutarhalehtiä/kirjoja sitten tarkemmin ennenkuin tekee lopulliset päätökset.
Ja vesiaihe yhteen kohtaan on käynyt kiinnostamaa.. mutta sitä nyt pitää vielä pohtia. Ja tää ei nyt varmaan tullut teille mitenkään yllätyksenä, mutta MÖKKIKUUME nostaa taas päätään ja vahvasti. Voivoi.. ois se ihana juttu kyllä!!!
Mutta nyt vääntämään pizzataikina!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti