sunnuntai, toukokuuta 24, 2009

Talviturkit läks..

Käytiin sit kuitenkin eilen mökillä. Satoihan se aina välillä, mutta oli myös poutaakin ja kun oikein kunnon mökkivaatteet laitettiin päälle, niin pärjäsihän tuota siellä.

PikkuMyy on nyt 2v7kk. Joten vuosi sitten ollut melko pieni. Olen melko varma, että ei muista mökistä vielä paljonkaan. Ilmeet olivat hyviä kun laskeuduttiin sellaista koivikon peittämää tietä alaspäin mökkitiellä, ihan kuin olisi ihmetellyt että mihin se isi meitä nyt vie. Ihmetystä riitti kun ukon auto olikin siellä odottamassa.

Mutta sitten toisaalta taas tuntui mökin sisältäpäin muistavan. Muisti että tietyissä paikoissa on leluja joilla on leikkinyt viime kesänä jne.. Ihana muutos myös siinä, että nyt PikkuMyy käveli ulkona itsenäisesti, kun viime kesänä sai mennä varjona koko ajan perässä ja suunnilleen pitää kädestä kiinni.

Koira arvasi määränpäämme jo 20km ennenkuin oltiin perillä. Se hyvä meinasi tulla takakontista pihalle kun oli niin innoissaan :D Sekin siis kaipasi jo mökille! Vaikka ei sitten kuitenkaan uimaan mennyt, ei se mene jos ei sitä houkuttele kepin kanssa. Laiturilla kyllä kovasti vahtii aina uimareita, mutta ei onneksi lähde "pelastuspuuhiin" kuten meidän edellinen sakemanni teki :/ Se oli inhottavaa.. kun ei voinut uida yhtään ilman että koira ei ois niskassa roikkunut.

Niin... palataan asiaan.
Juotiin kahvit ja sitten käytiin jo saunan lämmitykseen. Vesi oli +15c. Aika lämmintä jo, mutta ei niin lämmintä että minä oisin talviturkin pois heittänyt. Kävin sentäs polvitaipeita myöten vedessä ja siitä kastelin huljutellen käsivarret ja pesin kasvot. Kyyyylmääääää.

Mies ja poika uivat ihan kokonaan, no päätäänsä eivät kastelleet. PikkuMyy uitettiin laiturilta käsin, nauraa räkätti ja kipristeli varpaita mutta lisäälisää vaan halusi! Niiskuneiti sitten kastautui uimarenkaan kanssa.

Saunan jälkeen grillattiin makkarat ja sen jälkeen ajeltiin kotiin. Poika jäi mummon ja ukon kanssa mökille yöksi. 

Ja mökkikuume kasvaa.
Oli niin ihana seurata lasten riemua mökillä ja poikakin tuntui vapautuneemmalta ja onnellisemmalta kun sai mennä siellä mökillä, virveliä heitellä, saunoa ja uida. Itse istuin välillä kuistilla ja kuuntelin kun linnut lauloivat. Ois se elämää. Tyyni järvi. Oijoijoijoijoi. Ehkä joskus...

2 kommenttia:

Ede@ kirjoitti...

Hyvältä kuulosti
kuitenkin teidän mökillä olo<3

Oma mökki ois varmasti
ihana meilläkin
ehkä tosiaan joskus
tulevaisuudessa kuka tietää:).

Ei saa puhua makkarasta vesi kielellä
täällä jo ootan Suomen lomaa ja
makkaroita:D

Jamelia

melkoelli kirjoitti...

Sinulle on haaste blogissani... =)