sunnuntai, toukokuuta 15, 2011

Alakuloisuutta

Olen huomannut viime aikoinani potevani alakuloisuutta.
En vaan osaa innostua mistään.

Eikä minulla ole ketään, kenen kanssa mitään tekisin.
Ei ketään.

Tekisi mieli vaan huutaa ja itkeä, tai toisaalta maata sängyssä
peiton alla ihan hissukseen. 
Paeta tätä maailmaa.

Perhe-elämässä ei oo ongelmia. 
Se on tämä perheen ulkopuolinen elämä missä koen suurta puutetta.

Ystävät...

Tuntuu, että kaikki muut viettävät ihanaa laatuaikaa ystäviensä kanssa, tekevät reissuja ja tapailevat harva se ilta, mutta minä vaan käyn töissä ja hoitelen kotia. 
Masentavaa. 

Miksi en kelpaa mihinkään?

Äh.

Tää oli nyt tällänen. 
Johonkin oli pakko saada käydä purkamaan tätä pahaa oloa. 

Onneksi on sentään hyvä työyhteisö, siellä on ihmisiä joiden kanssa saa nauraa. 
Pelottaa ihan tuleva viikon loma, tylsistyn kotona yksinäni ja en näe ketään :(

keskiviikkona, toukokuuta 11, 2011

Kouluun tutustuminen

Eilen oli jännääkin jännempi päivä keskimmäisellä lapsellamme.
Koulu tuli astetta lähemmäksi. 

Tutustuminen tulevaan kouluun. On sitä odotettukin!!

Itsellenihän tämä oli jo toistoa, kun toisesta lapsesta kyse, 
mutta olihan noita perhosia vähän vatsassa minullakin. 
Jännitin toki tytön puolesta!

Tulevat ekaluokkalaiset lähtivät tulevan opettajansa johdolla
tulevaan luokkaan tutustumaan. Siellä tekivät pieniä tehtäviä ja saivat välipalan.

Viidesluokkalaisista on kerätty ns. koulukummeja, joiden tehtävänä on ensi vuonna joka keskiviikko pitkällä välitunnilla leikittää näitä ykkösiä. Kuulostaa mukavalta toiminnalta. Ja mikä parasta, oma poikani on yksi näistä koulukummeista. Ja eilen välitunnilla nämä koulukummit näyttivät "omille kummilapsilleen" koulun rajat ja leikkipaikat.

Me vanhemmat istuttiin tämä aika ruokalassa kuuntelemassa mm. rehtorin, kouluterveydenhoitajan ja erityisopettajan puheita, toistoa nämäkin minulle. 

Mukava pari tuntinen. Nyt vain innolla odottamaan elokuun 16. päivää jolloin tositoimi alkaa!!

maanantaina, toukokuuta 09, 2011

Kahden

Viime perjantaina (6.5.) kävin päiväkodilla tytön esikoulussa äitienpäiväkahvilla.  
Autossa oli jo tavarat pakattuna, lasten hoitolaukutkin mukana, kahvien jälkeen ajoimme anoppini luokse ja jätimme lapset sinne.

Itse miehen kanssa ajelimme Pohjois-Karjalaan, siellä meitä odotti Hotelli Kimmel.
Perillä oltiin muistaakseni jotain puoli neljän jälkeen, kirjauduimme sisään ja lähdimme huoneeseen huilimaan.

Muistelin että viime kerralla samassa hotellissa vieraillessamme siellä oli kylpyamme ja tähän toivoen olin ottanut Avonin ruusuntuoksuista kylpyainetta mukaan ja pettyä ei tarvinnut. Amme löytyi kylpyhuoneesta ja hetken huilaamisen jälkeen menin tekemään kuuman ja vaahtoa pursuavan kylpyveden valmiiksi ja sinne me sitten miehen kanssa kahden pulahdettiin. 

Ahdastahan siellä toki oli, mutta hyvin mahduttiin silti. Ihanaa!! Taivaallista!! Oma amme olisi ihana asia!!! Näen sieluni silmin itseni köllimässä ammeen kuumassa ja ihanalle tuoksuvassa vaahdossa, oijoijoijoi.

Kello 18 mentiin hotellin ravintolaan syömään, meillä oli siellä kahden tunnin pöytävaraus. Hyvät oli ruoat, liian ähkyyn ei tultu, mutta nälkä lähti sopivasti. Ja se tunnelmahan se pääasia oli. Kynttilä paloi pöydässä ja seura oli mitä parhainta!

Tämän jälkeen hiivimme vielä käymään huoneessa, vähän valmistautumista iltaa varten 22 jälkeen hiivimme ravintolaan odottamaan illan pääesiintyjää :  
P O P E D A A 

Olipahan taas hyvä keikka, ainoa mikä meinasi pilata iloni olivat kenkäni, jotka rupesivat heti keikan alussa painamaan ilkeesti ja mitä pitempään seisoin jaloillani, niin sitä enemmän pakotti. Mutta kestin loppuun asti. Hyvä  minä!! Ja voin luvata että ne kengät lentää roskikseen vielä lähipäivinä, karmeat! Eivätkä ole edes uudet, vaan pari vuotta vanhat, mutta en vaan tunnu oppivan.

Nukkumaan kömmittiin jotain 02 jälkeen ja aamulla 8:30 heräiltiin aamupalalle. Siellä rauhallisesti syöden ja jutustellen saatiin hyvä aamupala. 

Aamupalan jälkeen kutsui taas kylpyamme vaahtoineen!!! Varmaan tunnin lilluin siellä vedessä!! Sitten pakattiin kassit, kirjauduttiin hotellista ja lähdettiin kotimatkalle.

Ajeltiin Savonlinnan kautta, käytiin viemässä mummolleni äitienpäivätervehdys halin kera. Mummo se ei oo miksikään muuttunut, mie oon muuttunut vissiin aika paljon, kun tuli tunne että mummo ei heti alkuun minua tunnistanut. Mieheni kyllä tunnisti ;) Mutta mukavat pari tuntia vietettiin mummon luona.

Ennen mummolle menoa käytiin Prismassa shoppailemassa ja mummon luonta ajeltiinkin kotikylälle ja haettiin lapset kotiin!

Mukavan mahtava reissu, näitä lisää!


lauantaina, huhtikuuta 30, 2011

Nyt on kaipuu kova

Levoton olo.
Tahdon johonkin.

Shoppailureissulle Ystävän kanssa.
Eikä näissäkään reissuissa itse shoppailu ole se pääasia, vaan se yhdessäolo,
se aika joka ollaan yhdessä, aikaa puhua toiselle murheet ja ilot, ilman lapsia,
ilman miestä, ilman velvotteita. Vain itsestä huolehtiminen.

Ihanaa on myös se hotellihuone, paikka jossa levätä ja jutella lisää.
Ja syöminen, vatsat täyteen ihania ruokia, nekin  saa syödä ihan rauhassa!!

Pää kaipaa jotain tämmöistä.

Olen toki lähdössä miehen kanssa ensi perjantaina yhden yön-reissulle, mutta ei se ole sama asia kuitenkaan. 
Mies on yksi parhaimmista ystävistäni, mutta helkutin huono shoppailija hän on ;) Naispuoleiset ystävät eivät kommentoi jokaisen tavaran tarpeellisuutta tai hintaa :)

Mutta.... tahdon johonkin päin Suomea tekemään PMS-viikonlopun. Ei sen ole pakko olla Helsinki.
Tärkeintä on hotelli ja ystävä. No ei ehkä hotellikaan, jos vain lapset eivät änkeä kaupungille mukaan ;)

maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

Sairastelut jatkuvat

Kuopus parantui torstaina ihan ykskaks lääkärin vastaanotolla!
Sinne asti tyttö vaan makasi sohvalla nukkuen ja torkkuen, ei leikkinyt, ei syönyt eikä jaksanut oikein piirrettyjäkään seurata. Laihtui ja oli tosi surkea. Varattiin lääkäriaika kun ripulointia vielä esiintyi, mutta tyttöpä "heräsi henkiin" lääkäriä odotellessa. 

Kuivumista ei ollut ja tyttö oli todellakin pirteän ja touhukkaan oloinen ja sen jälkeen rupesikin ruoka ja juoma maistumaan!! Uskomatonta!! Ja taas äiti tunsi itsensä typeräksi kiikuttaessaan lasta lääkäriin. Liekö lääkäri edes uskonut että tyttö ollut kipeenä viisi vuorokautta ;)

No, isäntä aloitti sitten to-pe yönä oksentamisen. Heräsin siihen kun yökkäili vessassa. Kertoi käyneensä yön aikana 4-5x oksentamassa ja ripuliakin oli. Lievää lämpöä ja pääkipua. Mies poti perjantaipäivän sohvan pohjalla ja iltaan mennessä söikin jo. Pääsi helpolla.

Toinen tyttö (7v) aloitti la-su yönä oksentamisen. Ei ole oksentanut kuin sen yhden kerran, ripuloinut pari kertaa. Kuume ja pääkipu ovat hänen kohdallaan ne suurimmat huolenaiheet, niihin kun ei auta edes Burana. Kuumetta ollut eilisestä alkaen pikkasen päälle 38c. Ruoka ei maistu, juomiset sentään jotenkin menee. 

Saas nähdä kuka on meidän perheen seuraava potilas!!

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Kuopus kipeänä

Kuopuksemme on ollut nyt monta päivää kipeänä. Harvinaista, mutta totta.

Lauantaina nukahti yöunelle jo klo 18.45 aikaan, aikaista hänelle, mutta arvelimme hänen olleen vaan väsynyt edellisestä yöstä kun olimme hänen kummeillaan yökylässä.

Tää yö meni 03 asti ihan hyvin. Tuossa vaiheessa tyttö käveli sängystään miun viereen ja oksensi tyynyni vierelle. Ja eikun suihkuun tyttö ja mie ite kävin lakanoiden vaihtoon.

Yöllä tuli vielä muutamat oksut, lähinnä jos joi vatsaan asti jotain. Koitin opettaa vain suun kastelua vedellä ja sen tyttö muutaman oksentelun jälkeen oppikin.

Aamupäivällä kaikki syöty ja juotu tuli noin 30-60min viiveellä ulos. Tyttö oli hyvinkin petipotilas, ei jaksanut edes hymyillä. Sunnuntai päivä meni tällein. Yöunelle sammahti jo 18 maissa.

Su-ma välisenä yönä sitten nousi kuume, aamulla ollen 38c. Vein tytön anopilleni hoitoon, kun itelläni oli koulupäivä ja miehellä yövuorot menossa. Kuume nousi aavistuksen yli 39c ja pysyi siellä lääkkeistä huolimatta. Tyttö oli koko päivän ihan "taju kankaalla", nukkui... nukkui... ja nukkui....

Ei enää oksennellut, mutta muutamat ripulit tuli. Ruoka ei maistunut ja juomistakin tarjottiin aina kun tyttö avasi hetkeksikään silmiä. Oli liki vuorokauden virtsaamatta, kun oli niin vähillä nesteillä tuon kokoaikaisen nukkumisen takia. Huolestutti kovasti. Oli todistetusti virtsannut sunnuntaina ennen nukahtamistaan ja seuraavat pissit (muutamaa tippaa lukuunottamatta) tuli n. 19 maanantai-iltana.

Maanantai-iltana nukkumaan käydessä kuume oli edelleen 39c ja kaikesta tästä sairastelusta johtuen tyttö rupesi näkemään jotain harhoja. Katseli silmät soikeana meitä, kuitenkaan näkemättä meitä (tai se näytti siltä) ja jostain suuresta höpötti ja käsillä heilutteli. Pian kuitenkin kohdisti katseensa minuun ja oli taas "tässä maailmassa". 

Yö meni hyvin, tyttö piristyikin juttelemaan normaaleja asioita aamuyöstä ja kuume tuntui olevan poissa. Tiistaina meni vielä mummolaan hoitoon, lämpöä ollut 37c, ripulointi jatkunut. Nyt tyttö jaksoi jo olla tunteja hereillä ja katsoa piirrettyjäkin. Ruoka ei juurikaan ole maistunut, mutta juomat uppoavat.

Eilen ennen nukahtamistaan luultavasti kuumekin taas nousi, koska tyttö oli todella punaposkinen ja hehkuva, mutta ei kuitenkaan mitattu jo nukkuvalta lapselta. 

Toivottavasti jo tänään tytölle maistuisi edes joku ruoka.

sunnuntai, huhtikuuta 03, 2011

Jos edes jotain..

Onko todellakin mennyt melkein liki kuukausi siitä kun viimeksi olen tänne jotain kertoillut!?

No, elämä menee samaa rataa kuin ennenkin, ei suuria muutoksia suuntaan eikä toiseen.

Ajatukseni ja aikani on vallannut kehon kiinteytys, zumbaaminen ja jumppaaminen noin yleensäkin on vienyt aikaani paljon, nautinnollista puuhaa!!!

Myös koulutehtävät ovat vieneet aikaani. Vielä pari tehtävää pitäisi tehdä tässä viiden päivän aikana.

Kevät keikkuen tulevi. Välillä on niin loskaa että autoilla ei pääse kulkemaan, toisinaan taas niin paljon lunta että tulee tunne että ollaanko taas tammikuussa! Mutta sieltä se kevät tulee, hitaasti mutta varmasti.

Eilen näin ekat joutsenet lentomatkallaan, siitä tule lämmin ailahdus rinta-alaan. Lehdestä luin että Lappeenrannassa on nähty 18.3. jo ensimmäinen kiuru. Eli sen mukaan kesään on enää kuukausi. Uskoisko?

Viime sunnuntaina kävi kuopuskin ratsastamassa! Hän jo pitemmän aikaa sitä kysellyt ja nyt sit sattui sopiva rako ja vein molemmat tytöt hummailemaan. Minä talutin kuopusta ja mies napsi kuvia. Tytöllä oli koko pitkän tunnin kestohymy päällä :)

Samana päivänä ajeltiin myös käymään Kiteellä Aquaparkissa. Ensimmäinen kerta sielläkin, ihan mukava pieni kylpylä. Paino sanalle pieni. Saatamme ehkä mennä toistekin takaisin :)

Lopuksi laitan vielä pari kuvaa. Toisessa on tietenkin kuopus ponin selässä ja toinen on mielestäni erittäin onnistunut kuva Vilistä, mieheni ottamia molemmat.