lauantaina, tammikuuta 31, 2009

Tilannepäivitystä

Tautitilanne tänä aamuna näyttää ihan hyvältä. Vielä eilen Niiskuneidillä oli lämmönpuolella (max 37,3c) ja PikkuMyylläkin kävi peräti 38,5c. Yskää on edelleen ja nuhaa.

Tänään en ole vielä mitannut aamulämpöjä, mutta eivät tytöt tunnu käsiin kovinkaan kuumilta, joten epäilen että ovat aika normaalilämpöisiä jo. Kun nyt tänään pysyis lämmöt aisoissa, niin huomenna ehkä jo voisi lähteä happihyppelylle ulos.

Tai sitten ei. Riippuu lämpötilasta ulkona. Nyt siellä näyttää -24c. Hurrrrjan kylmä. Illalla rupesi kovaa vauhtia kiristymään tuo pakkanen.

Muumipeikko lähti isänsä kanssa jääkiekkopeliin. Heillä taitaa olla kaksi peliä tänään. Tuossa lähikaupungissa ovat. Meidän oli tarkoitus lähteä kaikkien mukaan, mutta ei noita tyttöjä sinne nyt sit kehdannut raahata paleltumaan. Hieman itteeni harmitti, kun olin ajatellut ostavani vaikka mitä, mutta ei mahda minkään...

Hyvällä ystävälläni oli surupäivä torstaina. Hän menetti traagisella tavalla kaksi hevosta. Tapahtui jotain mitä ei varmaan kukaan koskaan edes tullut ajatelleeksi. Hevoset pillastuivat aitauksessaan ja juoksivat junaradalle surmansuuhun ... Niin surullista. Ja niin järkyttävää.

2 kommenttia:

Sisältö arvaamatonta.. ;) kirjoitti...

Todellakii, järkyttävä uutinen tuo heppojen karkaaminen!!! :'(
Koskaa ei todellakaa tiijä mitä sattuu... Kovasti voimia ystävällesi -kamala paikka on menettää omat rakkaat pollet!!!

melkoelli kirjoitti...

Minä luinkin noista hevosista jostain lehdestä... Aika kurjaa. =(

Kurkkaahan blogiini... ;)